Uutinen
–
PIONEER-allianssin Governance Week kokosi eurooppalaiset korkeakoulut Laureaan
Laurea toimii PIONEER-allianssin puheenjohtajana vuonna 2026.

PIONEER-allianssin Governance Week kokosi korkeakoulujen johdon, ohjausryhmän, koordinaattorit ja allianssin työpakettien vetäjät kymmenestä eurooppalaisesta korkeakoulusta puheenjohtajakorkeakouluna vuonna 2026 toimivan Laurean Espoon Leppävaaran kampukselle. Viikon aikana tarkasteltiin allianssin strategista kehitystä, tulevaisuuden tavoitteita sekä keinoja vahvistaa eurooppalaisen korkeakouluyhteistyön vaikuttavuutta.
Laurean rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski muistutti avauspuheenvuorossaan, että aidosti eurooppalainen korkeakoulu voi syntyä vain, kun opiskelijat, henkilöstö, tieto ja ideat liikkuvat saumattomasti yli rajojen. Hänen mukaansa allianssissa rakennetaan yhdessä tulevaisuuden eurooppalaista korkeakoulutusta ja luodaan edellytyksiä vaikuttaville ratkaisuille, jotka hyödyttävät tulevia opiskelijoita, tutkijoita ja opettajia.
”Tulevaisuuden korkeakoulut eivät ainoastaan reagoi muutoksiin, vaan auttavat myös suuntaamaan niitä. Siksi allianssin vaikuttavuus mitataan lopulta siinä, kuinka laajasti sen kehittämät ratkaisut uudistavat eurooppalaisia korkeakouluja ja niiden toimintatapoja. Pelkkä opiskelijamäärien, liikkuvuuden, hankkeiden tai julkaisujen mittaaminen ei riitä, vaan olennaista on arvioida, syntyykö toiminnasta todellista muutosta ihmisten elämään, yhteiskuntaan ja Euroopan kilpailukykyyn.”
Open Campus 2030 ja digitaalinen yhteentoimivuus keskustelujen keskiössä
Viikon varrella keskusteluissa korostui yhteinen tavoite rakentaa entistä avoimempaa, saavutettavampaa ja vaikuttavampaa eurooppalaista korkeakouluyhteisöä. Hyvin keskeisessä roolissa oli Open Campus 2030 -visio, jossa tarkasteltiin, miten opiskelijat, henkilöstö, alueelliset toimijat ja muut sidosryhmät voivat osallistua yhä tiiviimmin eurooppalaiseen yhteistyöhön. Open Campus nähdään keinona tiivistää eurooppalaista yhteistyötä sekä vahvistaa oppimisen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan yhteyttä.
Viikon aikana arvioitiin allianssin tähänastista kehitystä ja tulevaisuuden painopisteitä. Keskusteluissa tarkasteltiin, miten yhteisiä tavoitteita voidaan edistää koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan avulla. Erityistä huomiota kiinnitettiin haasteperustaiseen oppimiseen, tutkimuksen vaikuttavuuteen sekä korkeakoulujen ja niiden ekosysteemien väliseen yhteistyöhön.
Keskeinen teema oli myös digitaalinen yhteentoimivuus. Allianssin asiantuntijat kartoittivat korkeakoulujen nykyisiä käytäntöjä ja laativat yhteistä etenemissuunnitelmaa tiedonsiirron, opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuuden sekä digitaalisten palvelujen kehittämiseksi. Työpajoissa tunnistettiin yhteisiä käytäntöjä opiskelija- ja opintotietojen hallinnassa sekä sovittiin jatkotoimista yhteisen tietopohjan rakentamiseksi ja yhteistyön pitkäjänteiseksi kehittämiseksi. Tavoitteena on rakentaa entistä saumattomampia toimintamalleja koko allianssin käyttöön.
PIONEER vahvistaa vaikuttavuuttaan ja yhteistä eurooppalaista ääntään
Viikon aikana käsiteltiin lisäksi allianssin näkyvyyttä, viestintää ja saavutusten levittämistä. Keskusteluissa korostui tarve viestiä eurooppalaisten yliopistoallianssien merkityksestä sekä vahvistaa PIONEERin yhteistä identiteettiä ja tunnettuutta. Keskusteluissa korostui myös ajatusjohtajuuden merkitys: allianssi haluaa vahvistaa rooliaan eurooppalaista korkeakoulutusta koskevan keskustelun suunnannäyttäjänä sekä tehdä yhteiset saavutukset näkyviksi.
PIONEER-allianssi on rakentanut vahvan perustan tulevalle kehitykselleen. Allianssissa on luotu liikkuvuus- ja kansainvälistymisstrategia, käynnistetty henkilöstön osaamisen kehittämistä tukevia pilotteja, laadittu tutkimusstrategia sekä edistetty yhteisten koulutusohjelmien ja pitkän aikavälin strategian valmistelua. Governance Week vahvisti osaltaan PIONEER-allianssin yhteistä näkemystä siitä, että tulevaisuuden eurooppalaiset korkeakoulut rakentuvat tiiviiseen yhteistyöhön, avoimiin toimintamalleihin sekä koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan vahvaan integraatioon. Allianssi seuraa aktiivisesti Euroopan komission korkeakoulupolitiikan valmistelua ja eurooppalaisen korkeakoulukentän kehitystä. Tavoitteena on osallistua keskusteluun ja tuoda esiin allianssin näkemyksiä tulevan rahoituskauden 2028–2034 linjausten valmistelussa.
Laurea ammattikorkeakoulu kiittää lämpimästi kaikkia osallistujia onnistuneesta Governance Week -tapahtumasta. Viikon keskustelut ja työpajat vahvistivat allianssin yhteistä suuntaa, ja työ työpaketeissa jatkuu entistä selkeämpien tavoitteiden, yhteisten toimintamallien ja vahvemman yhteistyön pohjalta. Seuraava PIONEER-allianssin johtamis- ja kehittämisfoorumi järjestetään keväällä 2027 TH Kölnin korkeakoulussa.
Yhteystiedot
-

Mika Launikari
Johtava asiantuntija
mika.launikari@laurea.fi
+358 50 344 2976


