Siirry sisältöön

Vertaisryhmä toi Siljalle ja Annille rytmiä etäopiskeluun

Opiskelijoiden hyvinvointia on etäaikana tuettu Laureassa mm. OMA OTE -hankkeella, ohjatuilla ryhmillä sekä parantamalla viestimistä saatavilla olevista palveluista.

Kuvituskuva.

Leppävaaran kampuksella restonomiksi opiskeleva Anni Laurila ja Hyvinkäällä sairaanhoitajaksi opiskeleva Silja Nurmi eivät tunteneet toisiaan ennestään, kun he aloittivat samassa vertaisopiskeluryhmässä maaliskuussa 2021. Siitä lähtien he tapasivat yhdessä ryhmänsä kanssa aamuisin Zoomin välityksellä muutamana päivänä viikossa. Pitkään jatkunut etäopiskelu on haastanut korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia sekä opintojen etenemistä.

- Lähdin mukaan vertaistoimintaan, sillä verkossa yksin opiskelu ei sovi minulle. Kun ryhmän kanssa on sovittu aloitusaika ja kannustetaan opiskeluun, ei ole tekosyitä luistaa siitä, Silja Nurmi kertoo.

- Kun yhtäkkiä kaikki tapahtuukin kotona, työn ja vapaa-ajan erottelu on ollut vaikeaa. Ajattelin, että ryhmä voisi tuoda rytmiä opiskeluun. Päivä lähtee paremmin käyntiin, kun aloittaa yhdessä, Anni Laurila jatkaa.

Vertaistuki toimii voimavarana

Opinnäytetyötään tekevä Anni Laurila uskoo, että armollisuus on tärkeää, sillä korona-aika on ollut raskasta kaikille. Tulevaisuus matkailu- ja ravitsemisalalla onkin huolettanut:

- On ihanaa, että on vertaistukea, jolle kertoa ääneen näistä huolista. Meillä on hyvä meininki ryhmässä ja kannustava ilmapiiri. Se on tärkeää tässä ajassa, kun yksin tehdään niin paljon.

Myös Silja Nurmi kokee saavansa yhteisistä aamuista voimaa opintojensa viimeisten kurssien työstämiseen:

- Yhdessä aloittaminen on muodostunut itselle hyödylliseksi. Samoin vertaistuki, jolle voi välillä purnata, että eilinen ei mennyt kovin hyvin. Sitten on ne kaksi ihmistä, jotka sanovat, että unohdetaan nyt se eilinen ja lähdetään puhtaalta pöydältä. Koen sen tärkeäksi voimavaraksi.

Laurila ja Nurmi haluavat kannustaa muitakin opiskelijoita lähtemään vastaavaan toimintaan matalalla kynnyksellä:

- Vaikka pandemia loppuu, niin jatkaisin ehdottomasti tällaista toimintaa. Vaikka olemme ammattikorkeakoulussa ja paljon pitäisi itsenäisesti osata, niin jokainen tarvitsee joskus apua ja tukea. Se, että hyvinvointiin satsataan, ei tarvitse olla aina suurilla volyymeilla tai suurilla resursseilla tehtyä, Anni Laurila kommentoi.

Palvelut opiskelijoiden tietoisuuteen

Vertaisopiskeluryhmät perustettiin ohjatusti Laurean OMA OTE -hankkeen puitteissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen tarkoituksena on tukea opiskelijoiden hyvinvointitoimijuutta ja opintojen edistymistä koronatilanteessa. Hankkeessa on järjestetty mm. hyvinvointikävelyitä, kauppa-apua karanteeniin sekä matalan kynnyksen Zoom-keskustelutukea. Opiskelijoille haluttiin hankkeessa tarjota mahdollisuus myös vertaistukeen etäopintojen aikana. Laureassa opintopsykologina toimiva Manne Pyykkö uskoo myös vertaistuen voimaan:

- Ihmiset tarvitsevat ihmisiä. Vertaisopiskeluryhmässä on myös hyvällä tavalla patistava vaikutus. Kun on sovittu jotain, niin ryhmän sosiaaliset odotukset halutaan myös täyttää.

Vertaistuki auttaa rytmittämään päivää ja tuo kaivattuja sosiaalisia kontakteja ja motivaatiota opiskeluun, mutta kaikkia etäopiskelun haasteita se ei ratkaise. Opetushenkilöstön lisäksi tällöin tavoitettavissa on opintopsykologeja, erityisopettaja ja oppilaitospappeja. Laureassa on järjestetty myös erilaisia ohjattuja hyvinvointiryhmiä. Haasteena on usein lähinnä palveluista viestiminen: opiskelijat eivät aina tiedä saatavilla olevista palveluista tai siitä, millaisissa tilanteissa niitä voisi hyödyntää.

- Olemme viime aikoina tehneet töitä terävöittääksemme viestiä siitä, että kaikenlaista palvelua löytyy ja että olemme täällä opiskelijoita varten, Manne Pyykkö kertoo.

Pyykkö toivoisikin, että esimerkiksi opintopsykologin puheille tultaisiin mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, ja kaikenlaisten asioiden kanssa -  myös silloin, kun kaikki on ihan hyvin. Opintopsykologilta voi saada vaikka konkreettisia keinoja jaksamiseen etäopinnoissa:

- Paras vinkkini on, että herää aina samaan aikaan ja tee kello 9-10 jotain aikaansaavaa opintoihin liittyen. Silloin sinulla on hyvä fiilis itsestäsi jo kello 10, ja iltapäivän voit ottaa rennommin, Pyykkö vinkkaa.
- Nyt pitää olla itselleen myös armollinen. Kohtele itseäsi vähintään yhtä hyvin, kuin parasta frendiä.

Lisätietoja: