Osallistuva budjetointi asukaslähtöisen kaupunkikehittämisen välineenä​

Sun Idea-hankkeen tavoitteena on tutkia ja kehittää osallistuvaa budjetointia asukaslähtöisen kaupunkikehittämisen välineenä. Hankkeessa pyritään vahvistamaan paikallisyhteisön voimavaroja ja tuottamaan uusia malleja asukastoimijuuden ja poikkihallinnollisen yhteistyön edistämiseen.

Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat tunnistavat ja priorisoivat julkisten varojen käyttökohteita sekä osallistuvat niitä koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Hankeessa osallistuva budjetointi kohdistuu alueelliseen toimintarahaan, jota käytetään yhteisölliseen toiminnan kehittämiseen ja alueen viihtyvyyden parantamiseen Espoon keskuksen alueella. Kokeilussa keskeisessä asemassa on verkkosovellus Mun Idea, jonka avulla asukkaat tiedottavat ideoistaan ja äänestävät niistä. Ideoita jalostetaan prosessin aikana työpajoissa. Tammikuussa 2017 käynnistynyt kokeilu on avoin kaikille alueen asukkaille ja kehittäjille.

Sun Idea on toimintatutkimus, jossa tutkijat, kaupungin asiantuntijat ja asukkaat kehittävät osallistuvan budjetoinnin toimintakonseptia karttuvaa tutkimustietoa hyödyntäen.

Tutkimushankkeen johtajana toimii yliopettaja Soile Juujärvi ja tutkijoina yliopettaja Ossi Salin sekä lehtori Virpi Lund. Osallistuvan budjetoinnin kokeilusta vastaa Espoon keskuksen projektinjohtaja Mikko Kivinen ja se on osa Osallistuva Espoo –poikkihallinnollista ohjelmaa.

 

 

 

Sun idea pähkinänkuoressa

Projektipäällikkö: Soile Juujärvi soile.juujarvi@laurea.fi

Rahoittaja: Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka
Rahoitus: 162 414 €
Kesto: 2017-2018

Hankkeen kotisivut

 

 Tiedotteet

 

 

Äänestä parasta ideaa Espoon keskuksen kehittämiseksihttps://www.laurea.fi/tiedotteet/Sivut/Anna-ideasi-Espoon-keskuksen-kehittämiseksi.aspx2017-05-09T21:00:00Z<img alt="" src="/update/Laureankuvat/Tiedotekuvat/MunIdea-Kuva-1.jpg" style="BORDER:0px solid;" />Äänestä parasta ideaa Espoon keskuksen kehittämiseksi
Demokratiatunnustus Espoon keskuksen aluekehittämisryhmällehttps://www.laurea.fi/tiedotteet/Sivut/Demokratiatunnustus-Espoon-keskuksen-aluekehittämisryhmälle.aspx2017-03-30T21:00:00Z<img alt="" src="/update/Laureankuvat/_w/Espoon%20aluekehittämisryhmä_jpg.jpg" style="BORDER:0px solid;" />Demokratiatunnustus Espoon keskuksen aluekehittämisryhmälle

 Tapahtumat

 

 

 Linkit

 

 

 Blogit

 

 

 Videot