Yrittäjät: Ammattikorkeakoulutuksen volyymin tulee vastata työelämän tarpeita


​Uudenmaan Yrittäjät, Helsingin Yrittäjät ja Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ovat viestineet opetus- ja kulttuuriministeriölle huolestaan ammattikorkeakoulutuksen määrän riittämättömyydestä alueella.

- Uusimaa on Suomen kasvualue. Nyt näyttää siltä, että ammattikorkeakoulutuksen volyymi on jäämässä jälkeen elinkeinoelämän tarpeista, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Juhani Hyry sanoo. 

Uudenmaan ammattikorkeakouluista valmistuvat opiskelijat työllistyvät selvästi koko maan keskiarvoa paremmin ja vastaavasti heistä työttömiksi jää selkeästi harvempi kuin koko maassa keskimäärin.

- On tärkeää, että opiskelijat voivat halutessaan kouluttautua samalla alueella, minne suuntaavat töihin. Opiskelun aikaiset harjoittelut ja projektit ovat monelle portti työelämään. Myös yrityksille on tärkeää tutustua opiskelijoihin jo opintojen aikana, Uudenmaan Yrittäjien kehittämispäällikkö Kati Liikanen.

Ammattikorkeakoulut käyvät kevään aikana tavoiteneuvottelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Niissä asetetaan mm. tutkintotavoitemäärät, jotka ohjaavat ammattikorkeakoulujen asettamia opiskelijoiden aloituspaikkamääriä.

Lisätietoja:

Kati Liikanen
Kehittämispäällikkö, Uudenmaan Yrittäjät
Puh. 050 370 3257


Viimeksi muokattu 23.2.2016 10:13