Yhteistyöprojekti otti asiakkaat mukaan kehittämään yrityksen palveluja


Miltä sinusta tuntuisi, jos saisit rennosti viettää työkaverini kanssa pienen bändi-hetken kiireisen työpäivän päätteeksi, kuunnella rentouttavaa tai energisoivaa musiikkia lounaan yhteydessä, irtautua kiireestä ja sitä kautta saada rentoutusta työpäivään?

Musiikin ja musiikkipalveluiden monet ulottuvuudet ovat olleet Laurean asiantuntijoiden työstössä. Tarumusiikin palveluita on tarkasteltu asiakkaiden silmin sekä yhdessä ideoitu ja muotoiltu tulevia musiikkipalveluita.  

Musiikkipalvelut Suomessa ovat vielä aika marginaalisia ja tietyille ryhmille, ja siksi yrittäjä Taru Koivisto halusi lähteä tutkimaan, mitä erilaisia mahdollisuuksia musiikkipalveluilla on. Projektin aikana toteutettiin kyselyitä, havainnointeja sekä työpajoja eri ryhmille – musiikkipalveluiden ja musiikkiterapian asiakkaille sekä potentiaalisille asiakasryhmille. Jokaisessa vaiheessa nousi esille musiikin tärkeys hyvinvointiin ja omaan itseensä.

"Musiikista hyvinvointia -työpajojen jälkeen eri-ikäiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat osallistujat olivat kertomansa mukaan "aktiivisella, hämmästyneellä, idearikkaalla, innostuneella, innovatiivisella, kehittävällä, kekseliäällä, kiinnostuneella, kuunnellulla, mukavalla ja rakentavalla mielellä". (Poiminta työpajasta)

Musiikkipalveluita tulevat lähitulevaisuudessa käyttämään yhä moninaisemmat asiakasryhmät: työssäkäyvät aikuiset, seniorit, avustettuna toimivat vanhukset ja erityisryhmät, eri-ikäiset lapset, ylisukupolviset ryhmät.

Projektin aikana syntyi kolme palvelukonseptia. "Musiikkia ikä kaikki" on ikäihmisille suunnattu palvelu, jossa musiikki ja muistot yhdistetään toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. "Tykyn Soundi" on puolestaan tarkoitettu erilaisille yrityksille työkyvyn ylläpitämisen tueksi. Palvelun sisältö perustuu ohjattuun sekä vapaamuotoisempaan musiikin ja liikkeen yhdistämiseen sekä yhdessä oloon. Kolmas konsepti on "Lounashetken sointu", jossa työpaikan lounastauosta luodaan hyvä hetki rentoutua musiikin parissa ja irtautua arjen kiireestä.

  • Projekti on ollut paljon kokonaisvaltaisempi kuin ajattelin. Minulle on ollut yllätys, kuinka Tarumusiikin asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat innostuneet yhteistyöstä ja uusien, innovatiivisten tuotteiden kehittämisestä, Taru Koivisto summaa projektin antia.
  • Haluaisin oman kokemukseni perusteella kannustaa myös pieniä pk-yrityksiä lähtemään rohkeasti mukaan kehittämään yrityskulttuuria ja yrityksen toimintaa. Vaikka innovaatioseteli on verrattain pieni tuki yritykselle, olemme mielestäni saaneet todella paljon aikaan projektin kaaren aikana.

Asiantuntijoina toimivat Laurea-ammattikorkeakoulusta Outi Kinnunen, palvelumuotoilu ja yhteiskehittely, Asko Mononen, digitalisaatio ja kaupallistaminen sekä Kaarina Marjanen, musiikki. Projekti jatkuu, kun Laurean opiskelijat Auli Fredriksson sekä Inkeri Ahonen jatkavat markkinointisuunnitelman parissa.

 

Projekti on toteutettuna osana Tekesin Innovaatiseteli-palvelua. Lisätietoja palvelusta saa https://www.laurea.fi/palvelut/palvelut-tyoelamalle/innovaatioseteli 


Viimeksi muokattu 22.11.2017 9:46