Teknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin edistäjänä ja palveluiden uudistajana –seminaari Porvoo Campuksella


​Porvoo Campuksella järjestettiin 11.4.2017 hyvinvointiteknologiaa käsittelevä seminaari Yhdessä terveempi Uusimaa -hankkeen toimesta. Seminaari kutsui koolle runsaslukuisesti julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita sekä käyttäjiä kuulemaan ja keskustelemaan hyvinvointiteknologian ajankohtaisista kysymyksistä. Seminaarin yhteydessä järjestettiin myös minimessut, jossa yritykset esittelivät omia tuotteita ja palveluitaan. Minimessuilla olivat mukana Innohome, Flexound, Kuulotekniikka, Pärjäätkö kotonas, Solentium Oy, Menumat Oy, Seniortek Oy, PPO-elektroniikka, Annaperenna, Hakukolmio/ Apuhaku.fi ja Teknologialainaamo. Seminaarin puheenjohtajina toimivat sairaanhoitajaopiskelijat Anne Henttinen ja Juhana Vallas.

Laurea-ammattikorkeakoulun C-yksikön (Hyvinkää, Lohja, Porvoo) johtaja Seija Paasovaara toivotti aluksi kaikki tervetulleeksi seminaaripäivään kuuntelemaan ja keskustelemaan päivän teemoista. Porvoon kaupungin terveyspalveluiden johtaja Kati Liukko aloitti seminaarin kertomalla teknologiasta hyvinvoinnin edistäjänä ja palveluiden uudistajana Itä-Uudellamaalla. Puheenvuorossa keskityttiin erityisesti uuteen ODA-hankkeeseen, joka on käynnistynyt Porvoossa.

Hyvinvointiteknologian asiantuntija Kaisa Huuhtanen toi puheenvuorossaan esiin, että usein unohdetaan herkästi, kenelle tuotetta tehdään. Tuotteen käyttäjien teknologiset taidot ja välineet, joilla tuotetta käytetään, ovat hyvin erilaisia. Tuotteen kehittämisessä tarvitaan käyttäjien kuulemista ja monia vaiheita, jotta tuote saadaan toimivaksi ja asiakkaan luo. Itse hankittua teknologiaa on yhä enemmän palveluiden käyttäjien keskuudessa.

Professori Helinä Melkas Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta kävi läpi robotiikkaa ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuutta, käyttökokemuksia ja vaikutuksia, painopisteenä vanhuspalvelut. Tällä hetkellä robotiikalla voidaan suorittaa tehtäviä, joissa on korkea rutiinien toistuvuus, kuten mekaanisissa toimissa. Toiminta-ala on kuitenkin laajenemassa ja erilaiset hoivarobotit, joilla pystytään herättelemään vuorovaikutusta ja kontaktia, lisääntyvät.

Seminaarin lopussa käytiin mielenkiintoinen paneelikeskustelu puheenjohtaja Petri Tanin johdolla, jossa osallistujat kertoivat omia näkemyksiään teknologian mahdollisuuksista hyvinvoinnin edistäjänä. Paneeliin ottivat osaa Hilkka Knuuttila Porvoon kansalliset seniorit ry:stä, Tuuli Räikkönen Porvoon invalidit - Borgå Invalider ry:stä, hyvinvointiteknologian käytettävyyden asiantuntija Kaisa Huhtanen Apotti-hankkeesta, professori Helinä Melkas Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sekä Jan Weppling Menumat Oy:sta. Keskustelua herätti erityisesti ikäihmisten pärjääminen tulevaisuuden teknologian parissa.

 

Kirjoittajat: sairaanhoitajaopiskelijat Nea Rantanen, Laura Karhunen ja Jenni Korteva


Viimeksi muokattu 19.4.2017 14:01

​Kuvassa tilaisuuden puheenjohtaja Anne Henttinen.