Minun Laureani: Riitta Koivunen


Kesällä 2016 aloittaessani viimeistä työvuottani ennen eläkeikää voinkin katsoa opiskelu- ja työuraa hieman taaksepäin. Vuonna 1975 aloitin sosiaalikasvattajan opinnot Pieksämäen sisäoppilaitoksessa. Takana oli ylioppilasvuoden jälkeinen välivuosi, jolloin oli käytävä pakollinen, pääsyvaatimuksiin kuuluva talouskoulu sekä suoritettava puolen vuoden harjoittelut lastensuojelussa sekä päiväkodissa. Kahden ja puolen vuoden opiskelu oli tiivistä ja siihen sisältyi käytännön harjoittelua ympäri Suomea. Oma harjoitteluni oli Jyväskylän kuulovikaisten koulussa, Honkanummen kehitysvammalaitoksessa, Jyväskylän ja Pieksämäen päiväkodeissa, Orimattilan lastenkodissa, Toivolan erityislastenkodissa Helsingissä, Lappeenrannan nuorisokodissa ja sairaalassa lastenosastolla sekä Imatran sosiaalitoimistossa. Tämän Suomi-kierroksen jälkeen ei pelottanut lähteä kotikonnuilta Imatralta töihin Etelä-Suomeen Vantaalle lastenkotiin hoitajaksi.

Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan

Koko opiskeluajan vakaa ja ainoa suuntaus oli työskennellä lastensuojelussa. Päivähoitoon suhtauduin jopa hieman väheksyvästi. Mutta miten sitä sanotaan, että koskaan ei kannata sanoa, että ei koskaan. Pari vuotta lastenkodissa, jossa koin mahdollisuudet vaikuttaa työhön ja ilmapiiriin heikoiksi, sai lähtemään uusille urille, joille sitten jäinkin. Ensin olin pari vuotta Helsingissä erityislastentarhanopettajan sijaisena ja sen jälkeen, vasta 26-vuotiaana päätin kokeilla, voiko esimiehenä vaikuttaa paremman työympäristön saamiseen. Olin Tuusulassa 100-paikkaisen päiväkodin johtajana 1981–1989. Kahdeksan vuoden jälkeen tuli tarve kokeilla jotain uutta ja otin vuoden virkavapaata. Olin tuntiopettajana Helsingin sosiaalioppilaitoksessa ja johtavana perhepäivähoidon ohjaajana Vantaalla. Tehdessäni paluuta Tuusulaan tulikin auki Vantaan ensimmäisen ympärivuorokautisen päiväkodin johtajan paikka. Se tuntui heti siltä omalta jutulta, ja nyt olenkin viihtynyt viimeiset 26 vuotta nykyisessä työssäni. Tänä aikana on tullut paljon muutoksia, päiväkoti on kasvanut kahden päiväkodin yksiköksi, jossa yhdistyy toisessa esiopetus normaaliaikaisesti ja toinen on kokonaan ympärivuorokautinen.

Sosionomiopinnot tutustuttivat tapaan opiskella itsenäisemmin

Kun on pitkään samassa työpaikassa, tarvitsee mielestäni säännöllisesti muutaman vuoden välein uutta ja innostavaa koulutusta. Koska opistotasoiset koulutukset muuttuivat, halusin opiskella sosionomin tutkinnon. Tämä tapahtui Laureassa monimuoto-opiskeluna. Opiskelu työn ohessa, pienen lapsen äitinä, oli haastavaa, mutta myös erittäin antoisaa. Se poikkesi todella paljon vanhasta, opettajajohtoisesta koulutuksesta. Oli mielenkiintoista tehdä yhteistyötä eri sosiaalityön aloilta olevien aikuisopiskelijoiden kanssa. Geriatrian opintojen yhteydessä huomasin jälleen kerran, että vanhustyö, jota en ollut koskaan ajatellut tekeväni, olisi myös voinut olla mielenkiintoinen valinta. Sosionomin koulutus toi myös uuden näkökulman opiskelijoiden ohjaamiseen, kun tutustuin uudenlaiseen tapaan opiskella enemmän itsenäisesti ja monimuotoisesti. Suosittelenkin kaikille kasvattajille opiskelijoiden ohjaamista yhtenä hyvänä keinona lisätä ja ylläpitää omaa ammattitaitoa ja motivaatiota.

Vinkkejä työelämässä oleville ja opiskelijoille

Paljon tutkintoja ja työnantajan tarjoamia koulutuksia, kohta 40 vuotta ensimmäisen tutkinnon jälkeistä työtä on takana. Viimeisenä työvuotena ei voi olla välillä ajattelematta, että teen jotain täällä viimeistä kertaa. Vähän aikaa sitten olin viimeisessä päiväkotikuvassa. Pitkän työuran jälkeen pitäisi olla jotain viisasta sanottavaa niille, jotka vielä jatkavat hyvin pitkänkin työjakson. Toivoisin, että tässä hektisessä maailmassa, jossa menossa on projekti ja koulutus toisensa perään, ihmisten kanssa työtä tekevät eivät kadottaisi sitä kaikkein olennaisinta työn sisältöä; läsnäoloa, inhimillisyyttä ja myönteisen ilmapiirin vaikutusta niin asiakkaille kuin työyhteisöllekin. Opiskelijoille haluisin sanoa, että olkaa avoimin mielin ja opiskelkaa myös monipuolisesti niitäkin aloja, jotka eivät välttämättä heti tunnu kaikkein tärkeimmiltä. Elämä voi yllättää ja löydät itsesi aivan muualta, mitä kuvittelit. Vielä näin eläkkeelle siirtymisen ollessa lähellä mietin, mitähän uutta elämä vielä tarjoaa.


Viimeksi muokattu 15.6.2017 13:31

​Riitta Koivunen

Sosionomi (AMK)