Maakuntauudistus ja liikenne puhuttivat Maakuntaparlamentissa


​Uudenmaan Maakuntaparlamentti järjestettiin Helsingissä tänä vuonna 24. - 25.11. Uusmaalaisten kunta-alan vaikuttajien foorumi kokosi yhteen yli 300 päättäjää kuulemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista Uudenmaan maakuntaa koskettavista teemoista.

Tämän vuotisen Maakuntaparlamentin otsikkona oli ”Ajassa, liikkeessä!” ja kaksi tärkeintä puheenaihetta olivat liikenneyhteydet sekä tulossa oleva sote- ja maakuntauudistus. Liikennekeskusteluun Maakuntaparlamentin johdatteli avauspuheenvuoron pitänyt liikenneministeri Anne Berner:

- Liikenne on erittäin mielenkiintoinen aihe tällä hetkellä ja sen ympärillä tapahtuu todella paljon niin Suomessa kuin maailmallakin, esimerkkeinä muun muassa digitalisaatio, alusta- ja jakamistalous ja uudenlaiset liikennepalvelut, ministeri Berner sanoi.

Liikennekeskustelu sai seuraavaksi vauhtia, kun Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja Roviosta tuttu Peter Vesterbacka esittelivät suunnitelmia rautatietunnelin rakentamisesta Helsingin ja Tallinnan välille. Vielä vauhdikkaampia olivat seuraavaksi esitellyt Hyperloop-suunnitelmat, joissa Helsinki ja Tukholma yhdistettäisiin 30 minuutin ”junayhteydellä”.

Maakuntaparlamentin avauspäivän jälkimmäinen puolikas keskityttiin puolestaan tulevaan sote- ja maakuntauudistukseen. Uudistusten uhkia, mahdollisuuksia sekä vaikutuksia Uudenmaan maakunnalle käsittelivät puheenvuoroissaan muun muassa maakuntauudistuksen muutosjohtaja Pauli Harju valtiovarainministeriöstä sekä Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajat Markus Sovala ja Timo Aronkytö.

Lue lisää Maakuntaparlamentista sekä tutustu esityksiin Uudenmaan liiton verkkosivuilla.


Viimeksi muokattu 25.11.2016 9:51

​Laurea oli mukana Maakuntaparlamentissa ja esillä olivat mm. Laurean tarjoamat MBA-koulutukset sekä aluepalvelut Uudenmaan parhaaksi. Kuvassa Laurean hallituksen puheenjohtaja Heikki Heinimäki, Uudenmaan liiton kehittämisjohtaja Inka Kanerva sekä Petri Tani ja Anssi Kuusela Laurean aluepalveluista.