Lahjoitus Lohjan keskustan kehittämistyöhön


​Viime vuonna lakkautettu Lohjan keskustan kehittämisyhdistys Lohcase ry on tehnyt rahalahjoituksen Laurea-ammattikorkeakoululle. Lahjoitetut varat on tarkoitettu Laurean opiskelijoiden tekemien Lohjan kaupunkikeskustan kehittämistä tukevien opiskelijatöiden tukemiseen tai palkitsemiseen stipendein.

Rahalahjoituksen avulla voidaan tukea muun muassa opinnäytetöitä ja opiskelijaprojekteja, jotka pyrkivät Lohjan keskustan kehittämiseen ja elinvoimaisuuden lisäämiseen, tapahtumien järjestämiseen tai tutkimusten ja selvitysten tekemiseen.

Lohcase ry:n edustajat luovuttivat lahjoituksen Laurealle Lohjalla keskiviikkona 15. helmikuuta. Paikalla olivat Lohcase ry:n puheenjohtajana yhdistyksen lakkauttamiseen asti toiminut Riikka Ventelä sekä yhdistyksen hallituksessa mukana olleet Ari Pihlström, Adrian Candolin ja Jukka Laurila.

- Toivomme, että yhdistyksen perintönä jää elämään halu kävelykeskustan kehittämiseen Lohjalla sekä viihtyisyyden lisäämiseen. Nämä ovat asioita, joita ihmiset tänä päivänä elävältä kaupunkikeskustalta kaipaavat, Jukka Laurila totesi tilaisuudessa Laurean Lohjan kampuksella.

Laurea-ammattikorkeakoulusta lahjoituksen otti vastaan johtaja Seija Paasovaara:

- Kaupungin keskustan kehittäminen on vahvasti myös Laurean intresseissä. Toivomme, että mahdollisimman moni opiskelijoistamme jää Lohjalle myös opiskelujen jälkeen alueen ja sen yritysten palvelukseen. Kaupunkikeskustalla ja sen elinvoimaisuudella on suuri merkitys alueen vetovoiman kannalta, hän totesi.

Vuodesta 2003 lähtien toimineen Lohcase ry:n tarkoituksena oli toimia paikallisena yhteistyöelimenä kaupungin ja Lohjan keskustan alueella toimivien yritysten ja muiden toimijoiden välillä. Yhdistys pyrki edistämään kaupunkikeskustan kehitystä ja elinvoimaisuutta muun muassa tekemällä aloitteita ja antamalla lausuntoja sekä järjestämällä tapahtumia.


Viimeksi muokattu 16.2.2017 8:50

Lahjoituksen luovutustilaisuudessa Teemu Ylikoski (vas.) ja Seija Paasovaara Laureasta sekä Lohcase ry:n Ari Pihlström, Riikka Ventelä, Jukka Laurila sekä Adrian Candolin.