Siirry sisältöön

Vastuullinen yrittäjyys aiheena Rotary-yrittäjyyskilpailussa

Laurea mukana Rotary-yrittäjyyskilpailussa, joissa palkittiin espoolaisia koululaisia ja opiskelijoita.

Viherlaakson koulun voittajajoukkue ja opettaja Hanne Auvinen (vas.).

​Laurea oli mukana yhteistyökumppanina, kun Espoossa järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet Rotary-yrittäjyyskilpailut. Kilpailujen parhaimmistoa huomioitiin Laurea-ammattikorkeakoulun Otaniemen kampuksella järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa keskiviikkona 11. huhtikuuta.

Leppävaara-Albergan Rotaryklubin järjestämän yrittäjyyskilpailun tavoitteena on edistää nuorten yrittäjyyttä ja liiketoiminnan ymmärtämistä sekä auttaa heitä liikeideoiden luomisessa. Kilpailuiden suojelijana toimii Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Palkintojenjakotilaisuuden avauspuheenvuorossaan kaupunginjohtaja Mäkelä esitti huolensa nuorten työllisyystilanteesta:

- Vaikka talouden tilanne on nyt hyvä, on nuorten työttömyydestä syytä olla huolissaan. Jokaiselle nuorelle pitää löytää oma polku työelämään, hän totesi.
- Yrittäjyys on yksi polku työelämään ja siksi on hienoa nähdä, että espoolaiset nuoret ovat aktiivisesti mukana myös tässä yrittäjyyskilpailussa.

Voitto Viherlaakson koululle

Kilpailuihin osallistujia palkittiin kahdessa kategoriassa ja peruskoulujen sarjassa tehtävänä oli tarkastella, miten toimii vastuullinen yritys. Sarjassa palkittiin kolme parasta työtä ja lisäksi kunniamaininnoilla huomioitiin neljä muuta kilpailuun osallistunutta tiimiä.

Voittajaksi tänä vuonna valittiin Viherlaakson koulun 9B-luokka, joka kehitti kilpailutyössään Espoon Liikunta Yhteisö -nimisen vapaaehtoistyöhön pohjautuvan yhteisön. Palkinnon perusteluissa kiitettiin erityisesti sitä, miten työssä oli kuvattu yhteisön missiota ja sosiaalista vastuullisuutta.

Vastuullisuus kiinnostaa

Viherlaakson koulun voittoisan joukkueen muodostivat Ida Korhonen, Aino Koskela sekä Anni Leppänen. Vastuullisuus on tärkeä asia heille myös arjessa:

- Vastuullisuuteen liittyviä asioita tulee kyllä mietittyä ostoksia tehdessä. Erityisesti tulee katsottua esimerkiksi sitä, missä tuote on valmistettu, Ida, Aino ja Anni kertovat.

Kilpailussa oppilaat olivat saaneet itse valita työn toteutustavan ja Viherlaakson koulun joukkue oli kilpailutyössään tehnyt kehittämälleen yhteisölle omat nettisivut. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kolmikko oli tehnyt itse nettisivuja.

- Oppilailla oli hyvin vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa työ. Tämä ryhmä toteutti työn hyvin itsenäisesti ja opettajana oli helppo ohjata tarvittaessa, kuvailee ryhmän ohjaajana toiminut opettaja Hanne Auvinen.
- Kun oppilaille antaa mahdollisuuden, niin syntyy kyllä mahtavia juttuja.

Toiselle sijalle tuomaristo arvosti Olarin koulun 9C-luokan tiimin ja kolmanneksi sijoittui Leppävaaran koulun 9D-luokka.

Korkeakouluopiskelijoille tarkoitetussa Rotary Startup Challenge-kategoriassa jaettiin kunniamaininta Laurean tiimille, jonka muodostavat opiskelijat Jouni Hoppania, Salla Malin ja Santeri Virtala. Tiimin ohjaajana on toiminut lehtori Tomas Illman. Kunniamaininnan lisäksi tiimi tulee saamaan rotaryiden tarjoamaa sparrausta itse valitsemassaan liiketoimintaan liittyvässä aiheessa.

Yrittäjyys

Tutustu Yrittäjyyden tutkimusohjelmaan

Kaikkien ei tarvitse perustaa omaa start-up yritystä, vaan itsensä työllistäminenkin on yrittäjyyttä. Tulevaisuudessa se tulee koskettamaan lähes jokaista, halusipa sitä tai ei.

Lue lisää tutkimusohjelmasta