Lehtorit vaihtoivat työpaikkojaan lukukaudeksi

Rehtorikollegio sopi 3AMK:n työkierron pilotista viime kesänä. Ensimmäiset osallistujat Haaga-Heliasta ja Metropoliasta ovat nyt työskennelleet uusilla työpaikoillaan viitisen viikkoa.

Haaga-Helian kansainvälisen kaupan lehtori Timo Rima ja Metropolian sähkövoimatekniikan lehtori Arja Ristola vaihtoivat työpaikkojaan lukukaudeksi. Rima työskentelee nyt Metropolian Myyrmäen kampuksella ja Ristola Haaga-Helian Pasilan ja Malmin kampuksilla.

He ovat molemmat sähkötekniikan diplomi-insinöörejä ja tehneet yli 20 vuotta töitä kaupan alalla: Rima metalliteollisuuden yritysten viennissä maailmalla ja Ristola vienti- ja tuontiyritysten edustajana kansainvälisillä markkinoilla sekä Suomessa.

Vastinparin löytyminen työkiertoon oli helppoa, sillä Rima ja Ristola ovat tutustuneet toisiinsa jo 1990-luvulla samassa työpaikassa.

Timo Rima oli jo aiemmin pohtinut työelämäjaksoa tai vuorotteluvapaata. Työelämäjakso oli suunniteltukin jo pitkälle, mutta vastakaikua työelämän puolelta ei lopulta tullut. Kun eteen tuli mahdollisuus kokeilla työkiertoa, Rima ehdotti asiaa saman tien Ristolalle.

- Esitin suoran kysymyksen, että ”mehän voitaisi koska tahansa vaihtaa työtehtävämme, emmekö voisikin?”. Sinä mietit hetken ja sanoit, että varmaan voitaisi, Rima sanoo Ristolalle ja nauraa.

Valmistelu vie aikaa

Opetusmateriaaleja alettiin jo kesän jälkeen viilata siihen kuntoon, että toinen pystyi turvallisin mielin aloittamaan opetuksen uudessa koulussa.

Riman vinkki työkiertoa miettiville on se, että siinä täytyy olla jonkin verran epävarmuutta kestävä mielenlaatu. Luottamus siihen, että kyllä kaikki pikkuhiljaa selkenee, on Riman mukaan hyvä ominaisuus työkiertoon lähtijälle.

- Jos tässä pyrkii siihen, että substanssi ja koko kurssi on aloitushetkellä täydellisesti hallinnassa, niin sitten tämä ei ole hyvä vaihtoehto, Rima sanoo.

Työkierto auttaa jaksamaan työssä

Pääpaino työkierrossa on osaamisen lisäämisessä ja oman osaamisen jakamisessa sekä 3AMK-yhteistyön syventämisessä. Rima ja Ristola näkevät kuitenkin, että yksi tärkeimmistä työkierron eduista on työssä jaksaminen. 

- Olen aivan varma, että kun me syksyllä menemme omiin paikkoihimme töihin, niin koko ensimmäinen vuosi menee tämän jutun flowssa, Ristola sanoo.

Ristola vertaa työkiertoa esimerkiksi vuorotteluvapaaseen tai esimerkiksi puolen vuoden ulkomaankomennukseen. Hänen mukaansa työkierron aikana voi päästä eroon kaikesta, mikä omassa työpaikassa saattaa ottaa päähän. Sekä Rima, että Ristola kokevat, että yksi lukukausi on hyvä pituus työkierrolle.

Rima ja Ristola huomauttavat, että työkierrossa kannattaa miettiä oman substanssiosaamisen sijaan sitä, mikä kiinnostaa. Työtehtävät pitää pystyä hoitamaan, mutta Riman ja Ristolan tapauksessa osaamista löytyi.

Työkiertoon voi vielä lähteä

Kiinnostuksensa työkiertoa kohtaan voi vielä ilmaista, sillä vaihtoaikaa pilotissa on koko vuosi. Jos vastinparia toisesta organisaatiosta ei löydy omin avuin, HR-palvelut antavat tukea. 

Työkiertoon voi hakea kuka tahansa 3AMK:n henkilöstöstä. Esimiehen hyväksynnän lisäksi ainoa vaatimus on se, että toisesta organisaatiosta löytyy samaa osaamista omaava vastinpari, sillä tehtävät pitää tulla hoidetuiksi.

Haaga-Helian koulutusasiantuntija Suvi Starck, HR-asiantuntija Satu Koskela, Laurean henkilöstösuunnittelija Hanna Lotti sekä Metropolian henkilöstön kehittäjä Anu Luoma toivovat, että työkiertoon lähteviä vastinpareja vahvistuisi vielä lisää. Pilotista kerättävän palautteen perusteella mietitään, vakiintuuko työkierto osaksi 3AMK-yhteistyötä ja millä tavalla.

"