Siirry sisältöön

Laurean avoimen AMK:n opinnot maksuttomia jo monille – opintojen suosio huipussa

Laurean avoimen AMK:n opinnot ovat nykyään maksuttomia työttömille ja lomautetuille sekä Laureasta tavoiteajassa valmistuneille. Lisäksi Laurea tarjoaa maksutta toisen asteen opiskelijoille eri alojen kurkistuskursseja, projektiopintoja ja väyläopintokokonaisuuksia, joiden avulla opiskelija voi tutustua Laurean tutkintoihin.

Kuvituskuva. Opiskelija kannettavan tietokoneen ääressä.
Kuvituskuva.

Avoimen AMK:n opintojen kautta voi tutustua korkeakouluopiskeluun, hankkia uutta osaamista tai hakea opiskelemaan tutkintoa. Laurean laajassa avoimen AMK:n tarjonnassa on vuosittain tarjolla noin 200 eri kurssia eri koulutuksissa.

Huhtikuusta 2020 lähtien Laurean avoimen AMK:n opinnot ovat olleet maksuttomia työttömille ja lomautetuille. Päätös tehtiin alun perin koronaviruksen takia lomautettujen ja työttömäksi jääneiden työllistymisen tukemiseksi ja heidän osaamisensa täydentämiseksi. Avoimen AMK:n opintojen suosio työttömien ja lomautettujen keskuudessa onkin ollut valtavaa, sillä työttömien ja lomautettujen osuus avoimen AMK:n opintoihin ilmoittautuneista on tämän jälkeen ollut lähes 30 % kaikista ilmoittautuneista.

Toisen asteen opiskelijoille tarjolla kurkistuskursseja ja väyläopintoja

Toisen asteen opiskelijoille tarjottujen maksuttomien opintojen tarkoituksena on madaltaa nuorten kynnystä hakeutua korkeakouluopintoihin toisen asteen oppimäärän suorittamisen jälkeen. Tällä hetkellä toisen asteen opiskelijoiden on mahdollista suorittaa Laureassa kevyitä 1-5 opintopisteen laajuisia kurkistuskursseja. Kurkistuskurssit antavat opiskelijoille mahdollisuuden tutustua eri koulutuksiin ja kokeilla, millaista opiskelu ammattikorkeakoulussa on. Kurkistuskursseja on tällä hetkellä kuusi erilaista ja niiden määrää laajennetaan vuonna 2021 entisestään.

Kurkistuskurssien lisäksi toisen asteen opiskelijoilla on mahdollista suorittaa Laureassa niin sanottuja väyläopintoja, joiden avulla avoimessa AMK:ssa suoritetut opinnot on mahdollista sisällyttää osaksi toisen asteen tutkintoa. Väyläopinnot ovat tällä hetkellä pilottivaiheessa ja niitä tarjotaan suositusta kauneudenhoito- ja kosmetiikka-alan koulutuksesta, sosionomikoulutuksesta sekä liiketalouden koulutuksesta. Väyläopintojen suorittamisen jälkeen on mahdollista hakea Laureaan tutkinto-opiskelijasi erillishaun kautta.

Opinnot maksuttomia yhden lukuvuoden ajan myös Laureasta valmistuneille

Laurea tarjoaa opinnot ilmaiseksi myös tavoiteajassa valmistuneille opiskelijoilleen. Kaikki valmistuneet opiskelijat, jotka ovat suorittaneet opintonsa 3,5 vuodessa (terveydenhoitajatutkinnossa 4 vuodessa, YAMK-tutkinnoissa 1,5 vuodessa) saavat opiskella avoimen AMK:n kursseja ilmaiseksi seuraavan kahden lukukauden eli yhden lukuvuoden ajan. Esimerkiksi AMK-tutkinnosta valmistuneet opiskelijat voivat opiskella YAMK-kursseilla valmistumisensa jälkeen ilman, että varsinaisiin YAMK-tutkintoon johtaviin koulutuksiin vaadittu kahden vuoden työkokemusvaatimus täyttyy. YAMK-tutkintoon johtavan koulutuksen aloittamisen jälkeen avoimessa AMK:ssa suoritetut soveltuvat opinnot voi lukea hyväksi osaksi YAMK-tutkintoa.

Avoimen AMK:n suosio ennätyslukemissa – 94 % suosittelisi tuttavilleen

Ilmoittautuneita Laurean avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin oli vuonna 2020 lähes kaksituhatta. Avoimen ammattikorkeakoulujen tarjontaa on laajennettu ja varsinkin verkkokurssien määrää on kasvatettu huomattavasti. Avoimen AMK:n opintoja on mahdollista opiskella käytännössä ympäri vuoden, sillä kursseja on tarjolla kevät-, kesä- ja syyslukukaudella. Avoinna olevat kurssit julkaistaan kolme kertaa vuodessa. Opintotarjontaa täydennetään kuitenkin jatkuvasti myös julkaisun jälkeen kysynnän mukaan. Seuraavan kerran suurempi määrä uusia avoimen AMK:n opintojaksoja julkaistaan 30.3., kun ilmoittautuminen kesän opintojaksoille käynnistyy.

Avoimen AMK:n opiskelijapalautteen perusteella opintoihin ollaan tyytyväisiä, sillä 94 % palautteen antajista suosittelisi Laurean avoimen AMK:n opintoja tuttavilleen tai kollegoilleen.

Tutustu avoimen AMK:n opintoihin

Lisätietoja: