Siirry sisältöön

Laurealaisia palkittiin kunnia- ja ansiomerkeillä

Kuntaliiton kunniamerkit sekä Tasavallan Presidentin ansiomerkit luovutettiin laurealaisille.

Kuvassa kunnia- ja ansiomerkin saajat vasemmalta oikealle: Anne Kokko, Salla Seppänen, Kristiina Helminen, Tuija Marstio, Virpi Lund, Pirjo Tiirikainen, Marjo Pääskyvuori sekä Kaisa Puttonen. Kuvasta puuttuu lehtori Virpi Castrén.

Työssään ansioituneita Laurean työntekijöitä huomioidaan vuosittain Tasavallan Presidentin myöntämillä ansiomerkeillä sekä Kuntaliiton kunniamerkeillä.

Tänä vuonna tunnustusta työstään korkeakoulumme hyväksi sai kaikkiaan yhdeksän laurealaista. Kunnia- ja ansiomerkkien luovutustilaisuus järjestettiin tiistaina 4. helmikuuta Leppävaaran kampuksella.

Laurean hakemuksesta Tasavallan Presidentti myönsi itsenäisyyspäivänä 6.12.2024 kuudelle laurealaiselle kunniamerkin. Kunniamerkin myöntämisen kriteerinä on ollut merkittävät ansiot, joita asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä.

Kunniamerkki myönnettiin seuraaville laurealaisille:

Suomen Leijonan ritarimerkki (SL R):

  • johtaja Salla Seppänen

Suomen Leijonan ansioristi (SL Ar):

  • tietoasiantuntija Kaisa Puttonen

Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi (SVR Ar):

  • lehtori Pirjo Tiirikainen
  • lehtori Tuija Marstio
  • lehtori Virpi Lund
  • opintopäällikkö Marjo Pääskyvuori

Kuntaliiton myöntämä ansiomerkki 30-vuotisesta palveluksesta kunnallisessa toiminnassa puolestaan luovutettiin seuraaville laurealaisille:

  • lehtori Anne Kokko    
  • yliopettaja Kristiina Helminen
  • lehtori Virpi Castrén

Lämpimät onnittelut kaikille kunnia- ja ansiomerkin saaneille!

Lisätietoja: