Jarmo Seppälä nimitetty Yhtenäinen turvallisuus -tutkimusohjelman johtajaksi
Filosofian tohtori Jarmo Seppälä siirtyy tutkimusohjelmajohtajaksi Laurean grant writerin tehtävästä.

Tutkimusohjelmajohtajan tehtävään Laurean Yhtenäinen turvallisuus -tutkimusohjelmaan on nimitetty filosofian tohtori Jarmo Seppälä. Hän aloittaa tutkimusjohtajan tehtävässä 17. maaliskuuta. Uudessa tehtävässään Seppälä johtaa tutkimusohjelmaa sekä vastaa sen strategisesta suunnasta, sisällöllisestä kehittämisestä ja ohjelman tieteellisyydestä ja vastuullisuudesta.
Seppälä on väitellyt taloushistoriasta Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella vuonna 2018. Väitöskirja käsitteli suomalaisten kaupparyhmien ideologista suhtautumista kaupan suuryksiköitymiseen 1960- ja 1970-luvuilla. Hän on myös Laurean alumni, sillä hän on valmistunut tradenomiksi Laureasta vuonna 2004.
Ennen siirtymistään tutkimusohjelmajohtajaksi Jarmo Seppälä on työskennellyt Laurean TKI-palveluissa grant writerina kesäkuusta 2021 lähtien. Grant writerin tehtävässä hänen työnsä painottui turvallisuuden tutkimusohjelman hankevalmisteluihin, erityisesti Horisontti Eurooppa-ohjelman ”Kansalaisturvallisuus yhteiskunnassa”-klusterin alle suuntautuviin hakuihin.
Ennen Laureaa hän työskenteli Jyväskylän yliopistossa useissa eri tehtävissä, viimeisimpänä (2018–2021) Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tutkijatohtorina.
– Olen viime vuosien aikana saanut tutustua turvallisuusteemojen parissa työskenteleviin laurealaisiin ja olen erittäin iloinen saadessani jatkaa yhteistyötä heidän kanssaan. Heidän ansiostaan Laurea on tunnettu ja arvostettu partneri eurooppalaisessa turvallisuusalan TKI-kentässä, Seppälä kuvailee.
– Odotan innolla uusia haasteita ja mahdollisuutta johtaa Laurean menestyksekästä turvallisuuden tutkimusohjelmaa.
Laurea on Suomessa ja Euroopassa tunnettu turvallisuuden alan tutkimus- ja kehittämistoimija. Suurin osa Laurean Yhtenäinen turvallisuus -tutkimusohjelman hankkeiden rahoituksesta tulee Euroopan unionin Horisontti-puiteohjelmasta. Vuonna 2024 käynnissä olleiden turvallisuusaiheisten hankkeiden rahoitus Laurealle hankkeiden koko elinkaaren aikana on noin kuusi miljoonaa euroa.
Tutustu Yhtenäinen turvallisuus -tutkimusohjelman hankkeisiin
Lisätietoja:
- Mari Vuolteenaho
- Vararehtori
- Mari.Vuolteenaho@laurea.fi
- Puh 0504085951