Siirry sisältöön

Hedengren Laurean avainkumppaniksi

Hedengren turva- ja talotekniikan maahantuoja sekä asiantuntija.

Hedengren Securityn Kim Ek (3. vasemmalta) vieraili Laureassa syyskuussa.

Laurea ja Hedengren ovat solmineet avainkumppanuussopimuksen. Hedengren on yli 100-vuotias suomalainen perheyritys, jonka toiminta keskittyy tänä päivänä turva- ja talotekniikkaan. Kaikkiaan Hedengren-konsernin palveluksessa työskentelee noin 250 työntekijää ja Suomen lisäksi yrityksellä on toimintaa myös Ruotsissa, Norjassa ja Virossa.

Turvatekniikkaan keskittynyt Hedengren Security palvelee mm. suunnittelijoita, urakoitsijoita ja tukkuliikkeitä sekä loppuasiakkaita varmistamaan ihmisten, kiinteistöjen ja omaisuuden turvallisuuden. Hedengrenin turvajärjestelmät suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

-    Hedengren on perheyhtiö, joka pitää kunniassa suomalaista osaamista ja innovaatioita, kuvailee Hedengren Securityn myynnistä vastaava johtaja Kim Ek.
-    Tänä päivänä suuri osa kilpailijoistamme on suuria, kansainvälisiä yrityksiä. Me kuitenkin uskomme, että olemalla lähellä meidän markkinaamme ja asiakkaitamme, voimme paremmin kuunnella heidän tarpeitaan.

Hedengrenin avainkumppanuusyhteistyö Laurean kanssa käynnistyy konkreettisesti jo syksyllä yhteisen opiskelijaprojektin myötä. Tavoitteena yhteistyössä on muun muassa se, että Hedengren haluaa tavoittaa tulevaisuuden osaajat.

-    Pitkässä juoksussa haluamme, että yhteistyön myötä Hedengren on kiinnostava työnantaja opiskelijoiden mielestä ja sitä kautta saamme uusia hyviä hedengreniläisiä, Kim Ek sanoo.

Vaikka Hedengren Security toimii turva-alalla, on yhteistyö Laurean kanssa laaja-alaista:

-    Laurealla on laaja tarjonta osaamista eri aloilla. Meillä Hedengrenillä ja turva-alalla yleisestikin voi työskennellä monenlaisissa tehtävissä aina myynnistä ja markkinoinnista HR:ään ja tuotekehitykseen, Ek jatkaa.

Lisätietoja: