Siirry sisältöön

Avainkumppani Tukikohta Oy:n pienryhmäkodeissa kesä on sujunut touhukkaissa merkeissä

Vihdin Sosiaali- ja Kuntoutusalan Tukikohta Oy:n lastensuojeluyksiköissä kesää on vietetty retrohenkisten aktiviteettien parissa.

Vihdin Sosiaali- ja Kuntoutusalan Tukikohta Oy:n johtaja Pia Penttala.

Vihdin Sosiaali-  ja Kuntoutusalan Tukikohta Oy tarjoaa ympärivuorokautista kuntouttavaa asumispalvelua lastensuojelun asiakkaille. Koronarajoitukset ovat haastaneet ajattelemaan innovatiivisemmin ja lastensuojeluyksiköissä on keksitty kaikenlaisia aktiviteetteja, joita pystytään toteuttamaan tutuissa ympäristöissä ja pienellä porukalla.  

- Me olemme suunnitelleet nuorille erilaisia retkikokonaisuuksia retroiluhengessä, eli tuttuja aktiviteetteja ajalta ennen mobiililaitteita, Vihdin Sosiaali- ja Kuntoutusalan Tukikohta Oy:n johtaja Pia Penttala tähdentää.

Tavoitteena on luoda otollisia hetkiä yhdessä tekemiselle. Mökkilomat, saaristoretket ja pyöräsafarit ovat olleet todella suosittuja nuorten keskuudessa. Uusia taitoja on opeteltu aina puusaunan lämmittämisestä lähtien. 

- Olemme koonneet myös Retrokassin, jossa on pelejä, luettavaa ja naposteltavaa. Näiden parissa viihtyy vaikka sadepäivänäkin. Leikki ja leikkimielisyys on tärkeä osa hyvän olon tunnetta, ihan meillä aikuisillakin, Penttala lisää.

Tiivistä yhteistyötä opiskelijoiden kanssa

15 vuotta toiminnassa olleet Tukikohta Oy:n pienryhmäkodit ovat vuosien saatossa tehneet paljon yhteistyötä Laurean kanssa. Opiskelijoita on ollut säännöllisesti harjoitteluissa ja erilaisia projekteja on toteutettu runsaasti.

- Toiminnallisia projekteja on ollut paljon, mutta myös isompia töitä, kuten opinnäytetyönä tehty perehdytyskansio ja omavalvontasuunnitelman laajennus, Penttala kuvailee.

Opiskelijayhteistyö on sujunut hyvin. Laurean opiskelijoita on myös työllistynyt Tukikohta Oy:n pienryhmäkoteihin. 

- Laurean opiskelijat tunnistetaan osaaviksi ja tekeviksi. Ehkä haasteena on meidän työnantajien kyky tunnistaa minkälaisia projekteja opiskelijat voisivat tehdä, jotta niistä olisi yrityksille mahdollisimman paljon hyötyä, Penttala pohtii.

Verkostoituminen tärkeää myös lastensuojelualalla

Pia Penttala osallistui keväällä Laurean ja avainkumppanien yhteistyönä järjestämään Lastensuojelun ja perhetyön seminaariin. Verkossa järjestetyssä seminaarissa kaikki Laurean lastensuojelualan avainkumppanit pääsivät esittelemään omaa toimintaansa. Seminaaritallenne on nähtävissä täällä: https://laurea.livestriimi.fi/lastensuojelu/

- Verkostoituminen ja avoin keskustelu olisi tärkeää myös lastensuojelualalla, toteaa Penttala.

Laurean järjestämät yhteiset lastensuojelualan koulutukset ja tapahtumat ovat tärkeitä myös verkostoitumisen kannalta. Laurea ja lastensuojelualan avainkumppanit ovat antaneet lastensuojeluun liittyviä julkilausumia muun muassa Lapsen oikeuksien päivänä.