Siirry sisältöön

Laurean alumni Amanda Kääriäinen toivoo, että jokainen löytäisi työhönsä sisäisen palon

Laureasta vuonna 2014 restonomiksi valmistunut Amanda Kääriäinen toimii tällä hetkellä yrittäjänä Vintage Style Event HKI:ssä.

Kuvassa Laurean alumni Amanda Kääriäinen

Uutinen 29.10.2018

Amanda Kääriäinen aloitti Palveluiden tuottamisen ja johtamisen restonomiopinnot Laureassa vuonna 2011. Amanda haki koulutukseen heti lukion jälkeen, ja tiesi jo silloin, että hänen vahvuutensa on palvelualalla. Opintojen alettua Amanda kiinnostui erityisesti tapahtumien tuottamisesta ja järjestämisestä. Hän on oppinut restonomikoulutuksessa erityisesti yleisiä työelämätaitoja, joille on ollut paljon käyttöä myös valmistumisen jälkeen. Amanda korostaa myös opiskelun aikana syntyneiden verkostojen tärkeyttä.

- Tapasin opinnoissa ja työharjoittelussani Laureassa todella aktiivisia ja kiinnostavia ihmisiä, joista monia tapaan edelleen säännöllisesti, Amanda iloitsee.

Jo opintojen aikana Amandan mielessä alkoi kypsyä idea omasta yrityksestä ja hän keskittyi yrittäjyyden kursseilla oman yrityksensä liiketoimintasuunnitelman tekoon. Valmistumisen jälkeen joulukuussa 2014 Amanda perusti oman antiikki- ja vintage-esineiden myynti- ja vuokrauspalvelun.

Oman yritystoimintansa lisäksi Amanda on ollut aktiivisesti mukana myös muissa alan projekteissa. Hän on toiminut esimerkiksi markkinointikoordinaattorina Fiskarsin antiikkipäivät Ry:llä tapahtumien markkinoinnin suunnittelu- ja toteuttamistehtävissä. Tämän lisäksi hän on muun muassa suunnitellut somistuksia häihin sekä toiminut Design District Helsinki - Designkortteli ry:n toiminnanjohtajan tehtävissä. Amanda on ollut valmistuttuaan aktiivisesti mukana myös Laurean alumnintoiminnassa. Tällä hetkellä Amanda syventää osaamistaan Humakin ja Metropolian kulttuurituotannon ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa.

Yrittäjänä parasta on luovuus ja ihmisten kohtaaminen

Nykyisessä työssään yrittäjänä Amandan mukaan parasta on se, että pääsee käyttämään omaa luovuuttaan, kohtaamaan ihmisiä ja kehittymään urallaan.

- On erityisen hienoa, kun saan työssäni hyödyntää harrastuksiani ja kiinnostuksen kohteitani, esimerkiksi sisustamiseen ja illallisten järjestämiseen liittyen. Kaikesta siisteintä on se, kun löytyy vielä semmoisia ihmisiä, jotka arvostavat ja tykkäävät siitä, mitä minä teen, Amanda sanoo.

Haastavimpana työssään Amanda kokee ajankäytön, itsensä johtamisen, sekä sen, että oppii sanomaan ei ja luottamaan omaan osaamiseensa.

- Yksi haastavimmista asioista on luottaa ja uskoa oman tekemiseensä, Amanda kertoo.

Yrittäjänä oleminen vaatii organisointikykyä, langat pitää pysyä käsissä. Amanda kertoo, että hänen työnsä vaatii myös luovaa ja esteettistä osaamista sekä esineiden ja alan tuntemusta. Lisäksi tulee tuntea alan hinnoittelua; tuotteet pitää saada ostettua sellaisella hinnalla, että saa ne myös myytyä eteenpäin järkevällä hinnalla. Amanda onkin ihan lapsesta asti kiertänyt erilaisilla antiikkimessuilla- ja toreilla ympäri Eurooppaa. Se on yksi syy, miksi hän voi tehdä tätä työtä tänäkin päivänä.

Lisäksi pitää osata myydä, markkinoida ja tuottaa. Yrittäjyys vaatii myös valtavasti kontakteja ja verkostoja sekä niiden ylläpitoa. Amanda kiertääkin eri messuja ja yksi keskeinen kohtaamispaikka on Design District Helsinki. Amandaa kiinnostaa tulevaisuudessa ennen kaikkea taiteellisempi ja taiteellisesti vaikuttavampi työ.

- Vierailut Lontoon museonäyttelyissä ovat saaneet minulle sellaisen polttavan halun aikaan, että haluaisin itse olla tuottamassa museoihin näyttelyitä ja elämyksiä, Amanda kertoo. 

Aikaisemmin en tiennyt, miten luovalla työllä voi ansaita elantonsa. Nyt tiedän, että se on mahdollista, Amanda iloitsee.

Amanda kannustaa kaikkia yrittäjyyteen

Amanda korostaa, että jokaiselle on tärkeää miettiä, mistä oikeasti syttyy.

- Me teemme niin hirveän määrän töitä vuorokausi-, viikko- ja kuukausi- ja vuositasolla, niin se on ihan naurettavan tyhmää, jos sen ajan käyttää sillä tavalla, että olet koko ajan hampaat irvessä, Amanda pohtii.

Amanda kehoittaa myös olemaan avarakatseinen ja varoittaa, ettei kannata katsoa liian tarkkaan tutkintokuvauksia. Jokainen kuitenkin määrittelee itse, mitä juuri hänen uransa tulee olemaan. Amanda rohkaiseekin opiskelijoita etsimään omaan tekemiseen sisäisen palon, ja sanoo, että ei kannata liikaa pelätä, kuuluuko tämä juuri minun tutkinto-ohjelmaani.

Kannattaa lähteä miettimään sitä omaa väylää eikä liikaa takertua siihen, mitä juuri sillä tutkinnolla voisi tehdä.

Amanda kannustaa ihan kaikkia yrittäjyyteen. Hänen mielestään yrittäjyys on aivan liian peloteltu ja pelätty asia. 

- Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa tehdä asioita tai jos olet ryhtynyt johonkin, niin se ei tarkoita, etteikö siitä voisi jättäytyä pois ja siirtyä johonkin muuhun, Amanda rohkaisee. 

Amandan kokemuksen mukaan Laureasta sai tukea paljon useampiin asioihin, kuin mitä opiskelija osaa lähtökohtaisesti ajatella. Omalla rohkeudella ja suun avaamisella oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi saada paljon aikaa. Amanda suositteleekin hyödyntämään kaiken mahdollisen tuen, mitä opiskeluihin on mahdollista saada.

- Eikä kannata lannistua, vaikka kaikki haaveet eivät toteutuisikaan. Silloin voi keksiä sitten jotain muuta, tai oikeastaan aina ei edes tarvitse keksiä, vaan joskus se elämä vaan tuo eteen jotain muuta. Kaikkea ei myöskään tarvitse eikä pidä saavuttaa heti. Ura on ja elää ja kehittyy. En usko, että vääriä muutoksia on, Amanda toteaa lopuksi.

Tutustu tarkemmin palveluelämysten tuottamisen ja kehittämisen koulutukseen Laureassa.