Siirry sisältöön

YAMK-opinnäyte: Vastuullisuus keskiössä hedelmien ja vihannesten hankinnassa

YAMK-opiskelija Mikael Syrén tutki opinnäytetyössään hankintatoimen vastuullisuuden kehittämistä.

Kuvituskuva.

Ympäristöllisten, sosiaalisten ja taloudellisten haasteiden lisääntyessä myös hedelmä- ja vihannessektorin toimijoiden on varmistettava liiketoiminnan vastuullisuus. Ruokaketjun kasvavat epävarmuudet osoittavat tarpeen kokonaisvaltaisille toimenpiteille koko toimitusketjun läpi. Hankintatoimi on siinä keskeisessä asemassa edistämässä vastuullisuuden kehittymistä ja varmistamassa raaka-aineiden saatavuutta. Nykyisen standardipainoitteisen lähestymistavan käydessä riittämättömäksi tarvitaan uudenlaisia käytänteitä ja tavoitteita.

Tutkimuksellinen kehittämistyö kansainvälisen hankintatoimen vastuullisuudesta

Kesko Oyj:n toimeksiannosta tehty opinnäytetyö kartoitti kansainvälisen hankintatoimen vastuullisia strategioita ja parhaimpia käytäntöjä hedelmä- ja vihannessektorilla. Työn tavoitteena oli kehittää toimenpide-ehdotus (keväällä 2025), joka tukee päivittäistavarakaupan kansainvälisen hankintatoimen vastuullisuutta sekä vastaa muuttuviin olosuhteisiin ja vaatimuksiin. Lisäksi työ selvitti nykyisten vastuullisuustoimien riittävyyttä ja ehdotti uusia toimenpiteitä vastuullisuuden edistämiseksi.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hedelmien ja vihannesten hankintatoimen vastuullisuuden kehittäminen vaatii yrityksiltä strategisempaa lähestymistapaa toimitus- ja arvoketjuun pienempien yksittäisten parannusten sijaan. Vaikka analyysi toi esiin hyviä vastuullisuuskäytäntöjä, niitä sovelletaan yrityksissä hajanaisesti ilman kokonaisvaltaista strategiaa alan kestävyysongelmiin ja direktiivien vaatimuksiin nähden. Tulevaisuuden epävarmuustekijät sekä muuttuva raportointilainsäädäntö edellyttävät haitallisten vaikutusten tarkempaa arviointia ja sopivien, ennaltaehkäisevien ja sopeuttavien toimenpiteiden käyttöönottoa.

Toimenpide-ehdotus vastuullisuuden kehittämiseksi

Teorian ja tutkimustulosten perusteella laadittiin toimenpide-ehdotus, joka yhdistää kansainvälisten suuryritysten parhaat vastuullisuuskäytännöt strategiseksi toimintasuunnitelmaksi. Sen sovellettavuus ulottuu päivittäistavarakaupan toimijoiden hedelmien ja vihannesten tuotelinjoihin sekä osaltaan alan tavarantoimittajien vastuullisuustyöhön. Kokonaisuutena ehdotus tukee myös globaalin hedelmä- ja vihannessektorin keskittymistä terveellisen ja kestävän ruokavalion turvaamiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Tietoperusta ja tutkimusmenetelmät

Opinnäytetyön tietoperusta rakentui yritysvastuun ja hankintatoimen teoriaan sekä hedelmä- ja vihannessektorin kestävyyshaasteisiin. Huomioita kiinnitettiin myös kestävyysraportointidirektiivin (CSRD, Corporate Sustainability Reporting Directive) ja yritysvastuudirektiivin (CSDDD, Corporate Sustainability Due Diligence Directive) vaikutuksiin hankinnan osalta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin (vuoden 2024 lopussa tehtyä) benchmarking-analyysiä, jossa viitekehyksenä toimivat CSRD:n ylätason standardit ja CSDDD:n yleiset vaatimukset. Lisäksi aineiston analyysiin sovellettiin sisällönanalyysia.

Tutustu opinnäytetyöhön Hankintatoimen vastuullisuuden kehittäminen Case: Päivittäistavarakaupan hedelmä- ja vihannestuotelinja Theseus-palvelussa.

Lisätietoja:

Mikael Syrén
Kestävän kasvun ja yhteiskuntavastuun johtaminen (YAMK), Laurea-ammattikorkeakoulu