Siirry sisältöön

Mikko Paatero: ”Turun tapahtumat herättivät pohtimaan varautumista joukkomurhiin”

Suuronnettomuuspäivien pääpuhuja, entinen poliisiylijohtaja Paatero peräänkuuluttaa konkreettisia toimia Suomen kokonaisturvallisuuden kehittämiseen.

Mikko Paatero puhumassa Suuronnettomuuspäivillä Laureassa.

Uutinen 28.3.2018

Turussa elokuussa 2017 tapahtunut, kahden ihmisen kuolemaan johtanut väkivallanteko osoitti, että terroriteot ovat mahdollisia myös Suomessa. Tätä mieltä on entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

- Turun hyökkäyksen motiivi oli ääri-islamistinen ja ensimmäinen tämän kaltainen teko Suomessa, Paatero sanoo.
- Vaikka Turun tapahtumien herättämä keskustelu on mielestäni yksipuolistunut liikaa terrorismiin ja se torjuntaan, on tapaus tärkeä herätys pohtimaan entistä tarkemmin joukkomurhiin varautumisen lisäämistä Suomessa.

Riskihenkilöiden seurantaan kiinnitettävä huomiota

Turun tapahtumat sekä terrorististen tekojen torjunta Suomessa ovat aiheina Laurea-ammattikorkeakoulussa 5. - 6.4. järjestettävillä valtakunnallisilla suuronnettomuuspäivillä, joiden pääpuhujana Mikko Paatero vierailee.

Laurean yhdessä Suomen Ensihoidon Kenttäjohtajat ry:n kanssa toteuttamilla opintopäivillä käsitellään radikalisoitumista ja pelkoa herättävän väkivallan riskiä Suomessa sekä viranomaisten varautumista tällaisiin tapahtumiin. Tapahtumassa kuullaan niin suojelupoliisin, pelastustoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmia tämän kaltaiseen yhteiskuntaa ravistelevaan tapahtumaan.

- Laajassa kuvassa Suomessa tulisi nyt ymmärtää, että radikalismia on Suomessakin, ja siksi uhka-arvioiden oltava reaaliaikaisia, Paatero sanoo.

- Terrorismin torjunta ei ole vain suojelupoliisin asia. Vaikka Supo on tärkeä tekijä riskihenkilöiden seurannassa ja arvioinnissa, niin tarvitsemme myös huomattavasti laajempaa seurantaa, jossa paikallispoliisilla ja keskusrikospoliisilla on keskeinen rooli. Kun Suojelupoliisin muuttuu selkeästi tiedustelupalveluksi, on tärkeää, että riittävä tiedonvaihto sen ja muiden toimijoiden välillä varmistetaan.

Huomio kokonaisturvallisuuteen

Viranomaisten yhteistoiminnassa ja poikkeuksellisiin kriisitilanteisiin varautumisessa entinen poliisiylijohtaja Paatero peräänkuuluttaa kokonaisturvallisuuden tarkastelemista.

- Kokonaisturvallisuudesta puhutaan paljon, mutta konkreettisia toimenpiteitä rakenteiden kehittämiseksi ei ole tehty, hän esittää.

- Jos todellista kokonaisturvallisuutta ja sen kehittämistä halutaan, tulisi mielestäni perustaa Suomeen kaikki niin sanotun kovan turvallisuuden asiat kokoava turvallisuusministeriö. Samoin tarvittaisiin valmistelufoorumi kokonaisturvallisuuden asioiden käsittelyyn. Tällä hetkellä meillä on turvallisuuskomitea, mutta se ei selvästikään riitä, Paatero jatkaa.

Kriisitilanteiden johtamiseen tarvittaisiin Mikko Paateron uudenlaista lainsäädäntöä, jossa tarkasteltaisiin johtosuhteita sekä virka-avun antamista ja vastaanottamista entistä nopeammin ja joustavammin. Paatero korostaa myös laajan viranomaisyhteistyön merkitystä, jossa myös vapaaehtoiset toimijat ovat mukana.

- On mielenkiintoista nähdä, miten oikeus suhtautuu Turun tapauksessa vaatimukseen terroristisessa tarkoituksessa tehdystä rikoksesta. Olen itse sitä mieltä, että se on epätodennäköistä, ja siksi lainsäädäntöä tulisi myös tältä osalta selkiyttää, Paatero päättää.

Lisätietoja: