Sopeutuminen uuteen ympäristöön ja maahan ei ole helppoa etenkään ikääntyneille, joille on jo muodostunut vahvoja sidoksia kotimaahansa elämänsä aikana. Niistä irrottautuminen ja uuteen ympäristöön kotiutuminen ja vieraaseen kulttuuriin ja kieleen tottuminen vievät aikansa.
Hyvinvointitapahtumassa pyritään antamaan ikääntyneille maahanmuuttajille tietoa erilaisista palveluista ja palveluntarjoajista sekä tukea ja apua sopeutumiseen erilaisten yhdistysten, järjestöjen ja toimijoiden kautta.
Tapahtumassa ovat mukana muun muassa Espoon kaupungin kirjasto sekä Fysiosporttis. Lisäksi tapahtumassa voit testata onnellisuutesi Duodecimin Onnellisuustestillä ja tutustua Active Life Home –demokotiin.
Fysioterapiaopiskelijat ohjaavat erilaisia toiminnallisia rasteja ja heidän opastuksellaan pääsee myös kokeilemaan erilaisia apuvälineitä.
Palaa Tapahtuma-arkistoon.