Kauneudenhoitoalan koulutusohjelma

Kosmetiikkaa, kemiaa ja kansainvälisyyttä.

 

Kauneudenhoito on nopeasti kehittyvä, uutta luova ja eri tieteitä yhdistävä kansainvälinen ala. Kauneudenhoitoalan liiketoiminta on estenomin ominta aluetta, estenomin työssä kosmetiikkatietous yhdistyy kaupalliseen osaamiseen. Aito kiinnostus kosmetiikkaa kohtaan alalle hakeuduttaessa on olennaista.

Koulutuksessa perehdytään ihon ja hiusten rakenteeseen sekä niiden hoidossa, suojauksessa ja ehostuksessa käytettävien tuotteiden ainesosiin muun muassa kemian ja biokemian opinnoissa. Lisäksi estenomiopiskelija oppii suunnittelemaan, toteuttamaan ja kehittämään alan liiketoimintaa ja palveluja sekä ottamaan työssään huomioon kosmetiikkalainsäädännön vaatimukset.

Ihmisten kanssa työskennellessä tarvitaan asiaosaamisen lisäksi myynti- ja markkinointitaitoja sekä viestintää. Koulutukseen kuuluu myös tietotekniikkaa ja kansainvälisiin tehtäviin valmistavia kieliopintoja. Työharjoittelu ja erilaiset kehitysprojektit syventävät estenomin osaamista.

Estenomin koulutus johtaa kauneudenhoitoalan asiantuntija- ja esimiestehtäviin. Valmistuttuaan estenomi voi työskennellä esimerkiksi kouluttajana tai konsulttina. Kauneudenhoitoalan yrityksissä riittää työpaikkoja maahantuonnin, markkinoinnin ja myynnin parissa. Globaalissa markkinatilanteessa kauneudenhoitoalan erilaisten konseptien tutkimus- ja kehittämisosaaminen korostuu entistä enemmän.

Yhdessä toisen asteen kauneudenhoitoalan tutkinnon kanssa estenomin tutkinto antaa kelpoisuuden hakeutua ammatinopettajan pedagogisiin opintoihin.