Laurea Tapahtumissa
Vuosi 2012 oli Laureassa tapahtumien vuosi. Vuosi käynnistettiin tyylikkäästi Laurean SHOWROOM -tapahtumalla helmikuussa Kampin Kauppakeskuksessa, ja se päättyi syyskuussa tapahtumarikkaan kesän jälkeen Keravan sirkusmarkkinoille. Tämän vuoden päävalintamme Opiskelu tekee hyvää viestii koulutuksen hyvää tekevästä vaikutuksesta eri kohderyhmille, ja näkyy kaikissa Laurean tapahtumissa.
Laurea Showroomissa 1.2.-29.2.2012
Helmikuussa 2012 Kampin kauppakeskuksessa liikkuneet saattoivat huomata värikkään tilan, jossa oli vauhti päällä aamusta iltaan. Kyse oli Laurean SHOWROOM -tempauksesta, jonka ideana oli tehdä Suomen neljänneksi suurimman ammattikorkeakoulun LbD-opiskelumetodi tutuksi ja esitellä Laurean koulutustarjontaa uuden konseptin kautta.
Tapahtuman tavoitteena oli viedä opiskeluarki kauppakeskukseen ja näyttää suurelle yleisölle, millaista ammattikorkeakouluopiskelu käytännössä on. Lisäksi SHOWROOMissa kuultiin yhteistyöyritysten luennoitsijoita ja mielenkiintoisia puheenvuoroja. Tapahtumassa oli edustettuna 40 yhteistyöorganisaatiota eri toimialoilta.
Tutustu Showroomista tehtyihin opinnäytetöihin:
Yhteistyökumppanuus osana tapahtumamarkkinointia – Case Showroom
Kiitos seisoo lopussa - tyytyväinen kävijä Laurea SHOWROOM – tapahtumassa

Make Your Future -kesäkiertue 2012
Kesällä 2012 Laurean tapahtumatiimi toteutti Make Your Future-festarikiertueen, joka kattoi kahdeksan erilaista tapahtumaa Uudellamaalla. Laurean festaribussi starttasi toukokuussa Maailma kylässä –festivaaleilta Helsingin Kaisaniemestä. Tapahtumissa kerrottiin Laurean koulutusohjelmista sekä opiskelusta Laureassa rennolla fiiliksellä. Laurean ständillä oli mahdollisuus osallistua huumorimieliseen Rekryvisaan sekä voittaa onnenpyörästä hauskoja palkintoja. Kiertue päättyi perinteisille Keravan sirkusmarkkinoille syyskuussa.





