Laurea-ammattikorkeakoulun Service Innovation & Design (SID) kampus Leppävaara järjestää kolmannen kansainvälisen monitieteellisen ServDes.2012 Service Innovation & Design -konferenssin helmikuussa 8.-10.2.12. Konferenssi on osa World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa.
Konferenssin ohjelma on monipuolinen ja Laurean opiskelijat ovat keskeisessä roolissa ohjelman toteuttamisessa sekä pre-konferenssin käytännön järjestelyissä, kertoo lehtori Virpi Kaartti.
Ensimmäisenä päivänä kongressivieraat osallistuvat palvelukehittämismenetelmiä esittelevään workshopkierrokseen. Toisena konferenssipäivänä esitellään tieteellisiä tutkimuspapereita ja käydään monitieteellistä keskustelua palveluiden asiakaslähtöisestä kehittämisestä. Kolmas konferenssipäivä keskittyy liiketoiminnan ja palvelukehittämisen ympärille. Päivä koostuu alan merkittävien vaikuttajien puheenvuoroista, muutamista tutkimuspaperiesityksistä, workshopeista ja Service Design –basaarista.
Service Desing –basaari on kokonaan opiskelijoiden suunnittelema ja toteuttama osa kongressia. Service Desing –basaarissa eri yrityksillä ja organisaatioilla on mahdollisuus esitellä omia palveluitaan ja niiden kehittämistä sekä käynnissä olevaa tutkimusta. Lisäksi posterinäyttelyssä on esillä opiskelijoiden opinnäytetöitä palvelumuotoilun alalta, kertoo projektipäällikkö Milla Harjula.
ServDes.2012 –konferenssiin odotetaan noin 200 osallistujaa päivittäin. Konferenssiin voi ilmoittautua 24.1.2012 saakka. ServDes.2012 konferenssiin rekisteröityminen tapahtuu konferenssin nettisivuilla:
www.servdes.org. Sivuilla on paljon lisätietoa ServDes-konferenssista.
Lisätietoa designpääkaupungista osoitteessa:
www.wdchelsinki2012.fiYhteystiedot:
Milla Harjula,projektipäällikkö ServDes.2012 | Project Manager ServDes.2012
Puh. 040 671 9700
etunimi.sukunimi@laurea.fiLaurea-ammattikorkeakoulu
Vanha maantie 9
02650 Espoo, Finland
www.laurea.fi