Laureasta (Tikkurila) valmistunut terveydenhoitaja/sairaanhoitaja Hanna Hukkanen on palkittu vuoden 2011 uusmaalaiseksi sairaanhoitajaksi. Tämän joulukuisen palkinnon on myöntänyt Uudenmaan sairaanhoitajaliitto.
Hannan valinnassa kiteytyivät ammatistaan ylpeä sairaanhoitaja, ammatillinen osaaminen, potilaan auttaminen ja terveyden edistäminen sekä kollegiaalisuus
kehittämistyön voimavarana.
”Ajattelin jo peruskoulun alaluokilla että minusta tulee hoitaja. Lähdinkin peruskoulun jälkeen opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta jo heti valmistuttuani tiesin, että tulisin jatkamaan opintoja ammattikorkeakoulussa. Koin hoitotyön ymmärtämyksen ja potilaan kokonaishoidon jäävän lähihoitajana liian yleiselle tasolle. Lisäksi itseni tuntien tiesin, etteivät opinnot vielä siihenkään tulisi varmasti päättymään, vaan aina löytyy jotain uutta opiskeltavaa”, kertoo Hanna.
Hanna on suorittanut valmistumisen jälkeen ROHTO-vastaava koulutuksen ja lisäksi yksittäisiä hoitotieteen opintoja. Hän on yhdessä lääkäriparinsa kanssa kehittänyt useita hoitomalleja työyhteisön käyttöön ns. Rohtopajoissa.
Hanna pitää sairaanhoitajan työtä erittäin haastavana ja antoisana. ”Työ vaatii työntekijältä itsensä likoon laittamista, mutta antaa kyllä sitten sitäkin enemmän takaisin. Vilpitön ihmisistä välittäminen ja erilaisuuden ymmärtäminen on tärkeää. Toisaalta kannattaa välillä muistuttaa itselleen, että tämä on vain työtä, jolloin työssä jaksaa kohdata kaiken raskaankin paljon paremmin. Hyvä työyhteisö on hyvän hoitotyön lähtökohta ja niitäkin onneksi löytyy!”, iloitsee Hanna, joka työskentelee Keravan terveyskeskuksessa.
Laureasta Hannalle jäi positiivisena mieleen mahtava ryhmähenki. Lisäksi opettajat, jotka olivat juuri työskennelleet käytännön kentällä tai samanaikaisesti, tekivät opetuksesta käytännönläheistä ja ajanhermolla olevaa. ”Tutkimusmenetelmissä meillä oli oikein innostava opettaja joka sai oivaltamaan kuinka tärkeää tutkitun tiedon saaminen käytännön hoitotyöhön on ja kuinka meidän tulee jatkuvasti hakea uutta näyttöön perustuvaa tietoa työmme ja päätöstemme tueksi”.
Hanna voi lämpimästi suositella hoitajan ammattia ja muistuttaa vielä, ettei valmistuminen vielä tarkoita sitä että osaa hoitaa. Varsinainen osaaminen karttuu sitten työtä tehdessä!
Lisätietoja: