Coping at Home -hanke
Hankkeen lähtökohtana oli Suomen väestön ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet, jotka vaikuttavat erityisesti elinympäristöön, lähipalveluihin ja sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Coping at Home -hanke perustui tutkimustietoon, jonka mukaan kotona asuminen on ikääntyvien toive ja hyvän elämän mahdollistaja. Tieto ikääntyvän hyvän elämän mahdollistamisesta lisää myös omaisten hyvinvointia.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa Well Life Centerin Laurea ja Espoon kaupunki kehittivät yhdessä iäkkäiden espoolaisten omaishoitajien kanssa kaksisuuntaista kuvayhteyttä hyödyntävän HyvinvointiTV:n. Teknisen alustan kehitti ja tuotti TDC Song Oy. Tv-lähetykset alkoivat talvella 2006.
Lähetyksien sisällön suunnittelu perustui omaishoitajien teemahaastattelujen tuloksiin. Sisällön tuottajana olivat Laurean asiantuntijat yhteistyössä Well Life Centerin yritysten ja opiskelijoiden kanssa.
Yhteistyökumppanit
Hankkeen yhteistyökumppanit olivat Well Life Centerin Laurea, Espoon kaupunki, TDC Song Oy ja iäkkäät espoolaiset omaishoitajat. Yhteistyökumppaneita olivat myös Videra Oy, Fysiosporttis Oy, Ist Oy, Lääkärikeskus-Yhtyma Oy, HUR Labs Oy, Medixine Oy, Jyväskylän yliopisto ja Tohoku Fukushin yliopisto Japanissa.
Aikataulu
Hanke toteutettiin vuosina 2006—2007. HyvinvointiTV:n kehittäminen jatkui KOTIIN-hankkeessa vuodesta 2006 kevääseen 2008. Well Life Centerin tavoitteena on, että HyvinvointiTV-palvelun kehittäminen jatkuu uudessa hankkeessa syksyllä 2008.
Toiminnot ja tulokset
Hankkeessa kehitettiin hyvinvointia tukevaa turvallista elinympäristöä ja tuotettiin kotona selviämisen toimintamalli. Kehittämisen tuloksena syntyi espoolaisten iäkkäiden omaishoitajien käyttöön tarkoitettu uudenlainen kaksisuuntaista kuvayhteyttä hyödyntävä HyvinvointiTV, jonka yhteyskeskus perustettiin Well Life Centeriin.
Rahoittaja
Tekesin FinnWell-ohjelma
Yhteyshenkilö
Yliopettaja Paula Lehto
p. 0400 541 479, f. (09) 8868 7501
paula.lehto@laurea.fi
KOTIIN-hanke
Hankkeessa on kehitetty virtuaali ohjaus- ja neuvontapalvelukonsepti kotona asuville ikääntyville, palvelutalojen asukkaille ja sairaalasta kotiutuville ikääntyville kotihoidon asiakkaille. Hanke on osa Euroopan unionin InnoElli Senior 2006—2007 –ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää ikääntyville suunnattujen hyvinvointipalvelujen kehittymistä.
Hankkeen tehtävänä on tutkia, kehittää ja tuottaa HyvinvointiTV:seen perustuva palvelukokonaisuus, joka sisältää ohjelmatuotantoa ja virtuaalisia hyvinvointipalveluja. Palveluja on kehitetty asiakasvetoisesti yhdessä ikääntyneiden kanssa Espoossa, Vantaalla, Turussa, Laitilassa ja Lappeenrannassa käyttäjäkeskeisellä Living Lab
–toimintamallilla.
Palveluja on kehitetty ja toteutettu kolmessa osahankkeessa. Ikääntyvien kotiklinikka –osahanketta on koordinoinut Well Life Centerin Laurea. Hankkeessa on tutkittu hyvinvointiteknologiaa hyödyntävien palveluiden soveltuvuutta kotona asuvien ikääntyneiden ja heidän läheistensä hyvinvoinnin edistämiseksi.
Turun ammattikorkeakoulun koordinoima Digame-hanke, joka on pilotoinut HyvinvointiTV:n käyttöä Varsinais-Suomessa. Hankkeessa on pilotoitu HyvinvointiTV:n käyttöä yksilöllisen asiantuntijaohjauksen välineenä. Varsinais-Suomessa on lisäksi selvitetty ikääntyneen ja läheisen välistä yhteydenpitoa vuorovaikutteisen digiboksi-sovelluksen avulla.
Lappeenrannan Koti-in –osahankkeessa on testattu HyvinvointiTV:tä muun muassa ikääntyneiden kuntoutuksessa ja sosiaalisena tukena palvelutaloissa. Ohjelmien aiheet ovat liittyneet esimerkiksi mielen hyvinvointiin ja onnelliseen vanhuuteen.
Yhteistyökumppanit
Hankkeen toteutusalueena on Uusimaa, Etelä-Karjala ja Varsinais-Suomi. Hanke koostuu kolmesta osahankkeesta: Laurea-ammattikorkeakoulu koordinoi Ikääntyvien kotiklinika –osahanketta, Turun ammattikorkeakoulu vastaa Digame-osahankesta ja Lappeenrannan Kylpylä Koti-in Lappeenrannassa
–osahankkeesta.
HyvinvointiTV:n teknologista vastaa Videra Oy.
Aikataulu
Hanke on alkanut talvella 2006 ja päättyy keväällä 2008. KOTIIN-hanketta edelsi Coping at Home –hanke. Tavoitteena on, että HyvinvointiTV-palvelun kehittäminen jatkuu uudessa hankkeessa syksyllä 2008.
Toiminnot ja tulokset
Hankkeessa on tuotettu ja lähetetty noin 800 HyvinvointiTV:n lähetystä ja
tuotettu tutkittua tietoa ikääntyville tarkoitettujen virtuaalien ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämiseksi. Opiskelijat ovat tehneet hankkeessa runsaasti opinnäytetöitä.
Rahoittaja
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR)
Lisätiedot
KOTIIN-hankkeen www-sivut
http://kotiin.laurea.fi/
HyvinvointiTV®
wlc:n sivulle linkki
EU:N InnoElli Senior 2006−2007 -hankekokonaisuus
http://www.innoellisenior.fi/
Yhteyshenkilöt
Kehittämispäällikkö Sari Sarlio-Siintola
p. (09) 8868 7586, f. (09) 8868 7501
sari.sarlio-siintola@laurea.fi
Yliopettaja Paula Lehto
p. 0400 541 479, f. (09) 8868 7501
paula.lehto@laurea.fi