Laurea-ammattikorkeakoulun Otaniemen yksikössä valmistui joulukuussa opinnäytetyö, jossa suunniteltiin, toteutettiin ja arvioitiin kolme HyvinvointiTV-lähetystä ravitsemuksesta.
HyvinvointiTV:n lähetykset pidettiin Vantaalla ja Kouvolassa asuville mielenterveyskuntoutujille. Koska mielenterveyskuntoutujien tiedot ravitsemuksesta ovat usein puutteellisia ja heillä myös esiintyy ylipainoa, oli tämän opinnäytetyön aihe tärkeä.
Prosessin aikana mielenterveyskuntoutujien tiedot ravitsemuksesta kasvoivat ja monet mielenterveyskuntoutujista motivoituivat niin, että he olivat valmiita muuttamaan osto- ja ruokatottumuksiaan. Usein tiedon puute voikin olla esteenä sille, etteivät mielenterveyskuntoutujat valitse terveellisempiä vaihtoehtoja ruokavalioonsa.
Suomalaisten terveys on kehittynyt myönteiseen suuntaan, mutta silti Suomessa on edelleen terveysongelmia, jotka ovat pysyneet entisellään tai jopa pahentuneet. Mielenterveyden häiriöt ja niistä johtuva työkyvyttömyys ovat yksi näistä terveysongelmista. Mielenterveyspotilailla esiintyy usein ylipainoa, johon syynä voivat olla huonot ravitsemustottumukset tai lääkehoito sekä myös liikunnan puute.
Viime vuosina on yhteiskunnallisella tasolla alettu pyrkiä siihen, että mielenterveyskuntoutujat asuisivat mahdollisimman pitkään kotonaan. Kotona asumista ja arjesta selviytymistä on alettukin tukea erilaisin keinoin, kuten kehittämällä itsenäisyyttä ja osallistumista lisääviä teknisiä välineitä. Laurea-ammattikorkeakoulussa on kehitetty HyvinvointiTV, jonka tarkoituksena on tukea ihmisten kotona selviytymistä tuomalla terveyspalvelut helposti saataville.
HyvinvointiTV-lähetysten jälkeen mielenterveyskuntoutujilta kerätyn palautteen perusteella kävi ilmi, että suurin osa heistä sai uutta tietoa ravitsemuksesta. Monet heistä myös motivoituivat vähentämään esimerkiksi einesruokien syöntiä ja lisäämään kasvisten ja hedelmien käyttöä.