Turvallinen Koti -hankkeessa kehitettiin ja testattiin uusia sähköisiä hyvinvointipalveluja kuten esimerkiksi eSairaanhoitajan, eLääkärin ja eFysioterapeutin vastaanottoja HyvinvointiTV®:n välityksellä. Hankkeen rahoittajana on Euroopan aluekehitysrahasto.
HyvinvointiTV:n teknologia perustuu videoneuvottelutekniikkaan, jossa yhteydenpito tapahtuu kosketusnäytöllisen tietokoneen ja television välityksellä. Vuorovaikutteiset ohjelmat sisältävät informaatiota, ohjausta ja vapaata keskustelua.
Turvallinen Koti -hankkeessa asiakkaina oli ikääntyviä, omaishoitajia, kehitysvammaisia, mielenterveyskuntoutujia ja lastensuojelun piirissä olevia nuoria. Asiakkaat ovat olleet aktiivisesti kehitystyössä mukana. Tutkimustulosten mukaan osallistuminen ohjelmiin ja ePalveluihin on voimaannuttanut asiakkaita ja lisännyt heidän sosiaalisia suhteitaan ja hyvinvointiaan.
Turvallinen Koti -hankkeen toteutuksesta vastasivat Laurea-ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Yhteistyökumppaneina oli muun muassa Espoon, Turun, Laitilan ja Salon kaupungit sekä yrityksiä ja kolmannen sektorin edustajia. Hanke päättyy elokuun lopussa.