Kansainvälisyys opinnoissa
Tämän päivän työelämässä tarvitaan kansainvälisiä valmiuksia ja monikulttuurista osaamista osana ammatillista asiantuntijuutta. Kansainvälistyminen on oleellinen osa jokaisen ammattilaisen osaamista sijoittuipa töihin Suomeen tai ulkomaille. Laurean tavoitteena on, että opiskelija hankkii opintojen aikana osaamista, joka on kilpailukykyistä sekä Suomessa että ulkomailla.
Opiskelijavaihtoon Laurean yhteistyöverkoston kautta
Opiskelun aikana kannattaa hakea ulkomaille opiskelijavaihtoon. Kansainvälinen kokemus opettaa selviämään vaativista tehtävistä, kehittää kielitaitoa, kulttuurien tuntemusta, yhteistyötaitoa ja kehittää ammatillisesti.
Laurealla on opiskelijavaihtoa varten noin 180 yhteistyörganisaation verkosto maailmalla, ja vuosittain Laureasta lähtee ulkomaille opiskelijavaihtoon noin 200 opiskelijaa. Vastaavasti Laureaan tulee vuosittain opiskelijavaihtoon noin 200 ulkomaista opiskelijaa.
Opiskelijavaihdon ajankohta ja kesto on koulutusohjelmakohtainen. Vaihtoa kannattaa alkaa suunnitella heti opintojen alussa. Opiskelijavaihtoon voi lähteä pääsääntöisesti ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Laurealla on valmiita yhteistyösopimuksia Erasmus- ja Nordplus-ohjelmien kautta sekä kahdenkeskisiä sopimuksia esimerkiksi Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan. Opiskelijavaihtopaikan voi hankkia myös itse, jolloin puhutaan free-mover -vaihdosta. Opiskelijavaihdon kesto on ensisijaisesti 3-12 kuukautta. Opiskelijavaihtoon on mahdollista saada apurahaa, jonka suuruus riippuu vaihto-ohjelmasta.
Kansainvälisiä elementtejä voi sisällyttää kaikkiin opintoihin Laureassa
Kansainvälisyys voi olla osa kieli- ja viestintäopintoja tai myös ammattiopintoja, harjoittelua tai opinnäytetyötä. Jokaisen opiskelijan ulottuvilla on Laurean omien koulutusohjelmien kansainvälistävä opetustarjonta. Laurean vieraskieliset koulutusohjelmat ja opintojaksot tuovat kansainvälisyyden luonnolliseksi osaksi toimintaa. Kaikkien koulutusohjelmien ammattiopintoihin sisältyy kansainvälisyyteen liittyviä opintojaksoja. Laureassa on joissakin koulutusohjelmissa myös mahdollista suorittaa kaksoistutkinto jonkun ulkomaisen yhteistyökorkeakoulumme kanssa.
Opiskelijoiden ammatillista kasvua tukevat myös kansainvälisyyttä sisältävät työelämän toimeksiannot ja muut kansainväliset Learning by Developing (LbD) -hankkeet. Laurean laaja kieliohjelma tarjoaa mahdollisuuden myös harvinaisten kielten ja kulttuurien opiskeluun. Kansainväliset asiantuntijavierailut, teemapäivät, tapahtumat ja hankkeet ovat ammattikorkeakoulun arkea.
DS label
DS-tunnus myönnettiin korkeakouluille, jotka antavat DS:n kaikille ensimmäisen ja toisen syklin tutkinto-ohjelmista valmistuville opiskelijoille automaattisesti ja maksutta. Diploma Supplement antaa lisätietoa opiskelijan suorittamista opinnoista, tutkinnon tasosta sekä tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta jatko- opinnoissa ja työelämässä. DS:n tavoitteena on helpottaa valmistuneiden liikkuvuutta ja tutkintojen ammatillista ja akateemista tunnustamista.