Hoitotyön sairaanhoitajaopiskelija Markus Berghäll

Opiskeluni Lohjan Laureassa aloitin syksyllä 2009, joten voin sanoa olevani jo opintojeni puolivälissä.

Tätä kirjoittaessani opinnäytetyöprojektini on käynnistynyt, huhtikuussa on lähtö Namibiaan vaihto-ohjelman kautta paikalliseen sairaalaan, ja palatessani minua odottaa jo kolmannen vuoden haasteet!

Vaikka yksikkömme täällä Lohjalla on suhteellisen pieni, niin siitä on ollut pelkkää hyötyä: yksikkömme palvelut pyörivät käden ulottuvilla, yhteydenpito opettajiimme ei rajoitu pelkkään sähköpostiin ja toimintamme tekijöillä on ”kasvot”.

Yksikkömme kaksi erillistä AMK- koulutusohjelmaa kohtaavat toisensa päivittäin käytävillä, ja oman mausteensa tuovat iltaisin pyörivät koulutusohjelmat - vipinää siis riittää!

Lohjan yksikön läheinen sijainti pääkaupunkiseutuun tuo oman lisänsä yksikkömme arkipäiviin: työelämän edustajat, luennoitsijat ja varsinkin lyhyt matka Helsingin tarjoamiin ”päivityksiin”. Oman suuren lisänsä tuo tietysti paikallinen HUS- yksikkö, jossa tähän asti olen saanut suorittaa harjoitteluni monen muun laurealaisen kanssa. Tällainen on minun Laureani, millainen on sinun?

markusb.jpg
Kuva: Markus Berghäll