Harjoittelu Laurea Lohjan liiketalouden koulutusohjelmassa

Liiketalouden työharjoittelun tavoitteena on tukea opiskelijan ammatillista kehittymistä työn suorittajasta oman alansa asiantuntijaksi ja työelämän kehittäjäksi. Harjoittelun laajuus on yhteensä 30 opintopistettä. Harjoittelu suoritetaan yleensä kahdessa jaksossa. Harjoitteluvaiheet voi myös suorittaa yhtenä kokonaisuutena eli viiden kuukauden harjoittelujaksona. Pituudeltaan yhteinen harjoittelu on 20 kokonaista työviikkoa tai 800 työtuntia. Ensimmäisen jakson opiskelija suorittaa valitsemanaan ajankohtana aikaisintaan ensimmäisen lukuvuoden 1. tai 2. periodin jälkeen.

Suositeltavin ajankohta opintojen etenemisen kannalta on ensimmäisen ja toisen lukuvuoden välinen kesä. Toinen harjoittelujakso suoritetaan opiskelijan valitsemana ajankohtana kuitenkin aikaisintaan silloin, kun opiskelijalle on kertynyt noin 100 opintopistettä. On toivottavaa, että harjoittelu liittyy opiskelijan valitsemiin vaihtoehtoisiin, syventäviin opintoihin. Harjoittelun voi suorittaa myös opintojen lopussa. Opiskelijan on aina hyväksytettävä harjoittelupaikka etukäteen harjoittelusta vastaavalla lehtorilla.