Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
Uudistuva julkisen sektorin oikeudellinen sääntely
Julkinen sektori luo edellytyksiä koko yhteiskunnan hyvinvoinnille ja menestymiselle.
Valtionhallinto vastaa laajasta ja moninaisesta tehtäväkentästä, kuten oikeusjärjestyksestä ja kansalaisten turvallisuudesta sekä muista yhteiskunnan perustoiminnoista, kunnat puolestaan tuottavat asukkailleen peruspalvelut. Lainsäädäntö luo puitteet julkisen sektorin toiminnalle.
Lainsäädännön tuntemus on luonteeltaan ammatillista perusosaamista, jota edellytetään kaikilta julkisella sektorilla työskenteleviltä. Koulutusohjelman sisällöissä painottuvat lainsäädännön uusimmat kehityspiirteet ja muutostarpeet. Oikeusjärjestelmä ei elä yhteiskunnassa tyhjiössä: tavoitteena on myös lisätä taloudellisten ja yhteiskunnallisten rajanpintojen hallintaa, mihin Laurea Hyvinkään monialaisuus antaa hyvän lähtökohdan.
Koulutus johtaa liiketalouden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, tradenomi (ylempi AMK).
Sisällöllisesti koulutus keskittyy oikeudelliseen osaamiseen ja se on tarkoitettu ensisijaisesti ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille tradenomeille. Kts. hakukelpoisuus ja valintamenettely Laurean hakutoimiston sivuilta.
Valintakoe on 30.5.2012 klo 12-15.
Valintakoemateriaali: Niemivuo, Matti – Keravuori-Rusanen, Marietta – Kuusikko, Kirsi: Hallintolaki. 2., uudistettu laitos, WSOYPro, 2010. s. 45-351 ja 375-402 (luvut III-XI ja XIII)
Koulutuksen toteuttaminen
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena ja opiskelijoiden on mahdollista suorittaa se työn ohessa. Lähiopetus järjestetään perjantaisin ja lauantaisin n. kerran kuukaudessa. Säännönmukainen suoritusaika on 1½ vuotta, jona aikana koulutusohjelman lähiopetus järjestetään.
Lähiopetus järjestetään syksyllä 2012 seuraavasti:
perjantaina ja lauantaina klo 8-16, 24.-25.8., 7.-8.9., 5.-6.10., 9.-10.11. ja 14.-15.12.
Koulutus antaa valmiuksia toimia julkisyhteisöjen asiantuntija- ja johtotehtävissä. Toisaalta julkisen sektorin oikeudellisen sääntelyn tuntemisesta on, yksityisen ja julkisen sektorin lisääntyneen yhteistyön vuoksi, enenevissä määrin hyötyä myös yksityisellä sektorilla.
Koulutusohjelman ( 90 op) rakenne
Kaikille yhteiset opintojaksot (40 op)
Julkisen hallinnon päätöksenteko ja hallintorakenteet (10 op)
Julkisen sektorin rahoitus ja talouden johtaminen (5 op)
Julkisen palvelutuotannon eri muodot ja näitä koskeva oikeudellinen sääntely (10 op)
Hallinnon uudistuvat tietoyhteiskuntapalvelut ja sähköisen hallinnon sääntely (5 op)
Organisaation johtaminen ja projektijohtaminen (5 op)
Johtamisen oikeudellinen sääntely (5 op)
Opinnäytetyö (30 op)
Vapaasti valittavat opinnot (20 op)
Opiskelija voi valita vapaastivalittavia opintoja esimerkiksi Hyvinkään yksikön toisten YAMK-ohjelmien tarjonnasta tai FUAS- yhteistyössä toimivien ammattikorkeakoulujen YAMK-ohjelmista.