Simulaatio

Hoitotyön koulutusohjelma

Toisten kunnioittaminen ja vastuullisuus korostuvat hoitotyössä

Sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tehtävänä on edistää terveyttä ja ehkäistä sairauksia. Teoriatiedon ja käytännön taitojen lisäksi hoitotyön asiantuntija osaa neuvoa ja tukea sekä potilasta että tämän omaisia ja osaa kehittää myös omaa työtään. Hoitotyössä tarvitaan hyvien vuorovaikutustaitojen lisäksi erityistä tarkkuutta ja huolellisuutta. Ammattitaitoon kuuluu tärkeänä osana hyvinvointiteknologian hallitseminen ja yhteiskunnan tulevaisuuden ennakoiminen. 

Hoitotyön koulutusohjelmaan sisältyy runsaasti harjoittelua, jonka myötä opiskelijat pääsevät kokeilemaan tulevaa ammattiaan käytännössä ja erilaisissa työympäristöissä. Opintojen edetessä opiskelija voi halutessaan syventyä johonkin hoitotyön erityisalueeseen, esimerkiksi terveydenedistämiseen, hyvinvointiteknologiaan tai hyvinvointiyrittäjyyteen.

Laureassa hoitotyön koulutuksen painopisteet vaihtelevat yksiköittäin. Hyvinkäällä painotetaan kliinisen hoitotyön menetelmiä mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyössä sekä akuuttihoitotyössä.

Terveydenhoitajakoulutus perustuu sairaanhoitajakoulutukseen ja antaa valmiudet toimia molemmissa tehtävissä. Hoitotyön koulutusohjelmasta valmistuneet terveydenhoitajat työskentelevät kouluissa, työterveyshuollossa, neuvoloissa ja terveysasemilla. Terveydenhoitajan työnantajana toimii nykyään yhä useammin yksityinen terveydenhuoltopalveluja tarjoava yritys. 

Sairaanhoitajat sijoittuvat useimmiten erikoissairaanhoitoon, perusterveydenhuoltoon sekä julkisen että yksityisen työnantajan palvelukseen. Sairaanhoitajan tutkinto mahdollistaa myös työskentelyn EU-alueella ilman lisäkoulutusta. Sekä terveydenhoitajia että sairaanhoitajia tarvitaan lisäksi asiantuntijoina ja konsultteina esimerkiksi suunnittelu- ja koulutustehtävissä. Oman yrityksen perustaminen on hoitotyön asiantuntijalle yhä tavallisempaa.

 

 Info

 

Tutkintonimike

Sairaanhoitaja (AMK)
Terveydenhoitaja (AMK)

Tutkinnon nimi

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattikorkeakoulututkinto

Laajuus ja opintojen kesto

210 op, 3,5 vuotta (Sairaanhoitaja)
240 op, 4 vuotta (Terveydenhoitaja)

Hoitotyön aikuiskoulutuksen, tammikuussa 2012 alkavan ryhmän lähiopetusaikataulu

 

 Tietoa hakemisesta

 
 

 Amkhaku.fi

 

​Sähköinen hakulomake suomenkielisiin koulutusohjelmiin täytetään hakuaikana osoitteessa

www.amkhaku.fi